No niin, lopultakin se Äippä ehtii auttamaan minuakin tässä kirjoituspuuhassa. Kovin kiireinen kesä meillä on ollut. Ihmisveikoista kaksi on ollut armeijan vihreissä melkein koko ajan ja sekös mua harmittaa. Ei ole riittävästi rapsuttajia paikalla. Onneksi se vanhin niistä oli täällä koko kesän mun ilona ja oikeasti sehän pelasti mun hengenkin.

8.6. olimme päivälenkillä. Yhtäkkiä huomasin, että vapaana pellolla painelee yksi naapurin koira, josta en pidä. Se on pari kertaa tullut mua kohti, joten ymmärsin painua veikan jalkoihin hiljaa makaamaan. Veikka jäi paikoilleen odottamaan koiran omistajia, jotka tulivat ottamaan sitä kiinni. Veikka ei näes tuntenut tätä koiraa lainkaan ja oli vain huolissaan siitä, että se oli irti kiinnipitoaikana. Olis ollut huolissaan minusta. No, olihan se. Eipä mennyt kuin hetki ja kaveri lähti tulemaan kohti. Hyvin nopeasti se kuulemma tuli mun kimppuun eikä veikka ehtinyt tehdä mitään. Koira repi mut irti valjaista ja raahasi ojaan ja alkoi pureskella. Veikka huusi niille ihmiselle, että ottavat koiransa irti minusta, mutta ne eivät uskaltaneet, jos se vaikka käy kiinni. Niin, että minussa saa kyllä roikkua. No, veikka tuli sitten repimään sitä toista irti minusta ja kun sai koiran sieltä ylös niin minä roikuin vielä sen hampaissa ja huusin. Veikka kuitenkin sai minut irti ja vertavaluvana kantoi mut kotiin. Sitten veikka soitti äipälle, että nyt pitää päästä lääkäriin. Äippä tuli töistä pikavauhtia ja soitti PetVet eläinlääkäriasemalle, johon saimme päivystysajan. Minä vuosin verta kaulasta ja kyljestä ja olin ihan hiljaa. Tosin lääkärinhuoneessa pakenin kovasti sitä hoitajaa, joka yritti putsata mun haavoja ja sain jopa kuonokopan, kun yritin purra sitä tyttöä. Ei se tuntunut ymmärtävän, että mua sattui. Sitten tuli se lääkäritäti paikalle ja antoi mulle jonkun piikin. Äippä silitteli mua ja alkoi kovasti nukuttaa. Lääkäri käski äipän ja veikan kotiin ja antoi luvan tulla hakemaan kahden tunnin kuluttua, elleivät haavat ole olleet minulle kohtalokkaita. Pelättiin kovasti, että kaulan toinen purema saattaa olla ruokatorvessa saakka. Onneksi ei ollut. Kyljessä oli kaksi reikää, joista toinen oli paha. Se oli tosi syvä ja sellaisessa kohdassa, että juostessa haava tuppasi aina aukeamaan. Niitä ei ommeltu, jotta nesteet pääsivät vuotamaan pois. Yhdet lakanat tässä huushollissa meni pilalle, kun haavat vuosivat, mutta onneksi äippä lohdutti, että se on pientä, kun henki säilyi. Kaulan kaksi puremaa olivat pienemmät. Kahden tunnin päästä minä vielä nukuin syvää unta, kun kotiväki tuli mua hakemaan. Sain herätyspiikin ja sitten nousin jaloilleni. Hoitaja naureskeli kun huokailin syvään. Sain sellaisen pahuksen kaulurin päähäni ja sitten pääsin omaan kotiin makoilemaan. Olin saanut antibiotiin suoraan suoneen ja kipulääkkeen, mutta niitä äippä syötti mulle sitten myös kotona kinkunpalaan käärittynä. Juhannusviikolla mun piti olla kunnossa, mutta ei puhettakaan. Haavat pysyivät auki ja lopulta kaulaan muodostui iso nestepatti. Taas mentiin lääkäriin. Sitä patti yritettiin tyhjentää ja sovittiin, että kauluri jätetän pois käytöstä. Sen sijaan sain bodyn. Voi veljet! Mutta onneksi tilanne lähti siitä parantumaan ja juhannuksen jälkeen kaikki alkoi jo olla kunnossa. Patti hävisi heinäkuun alussa mun kaulasta ja nyt olen taas lähes entiselläni. Sitä koiraa en halua kohdata enää koskaan, joten vaihdan aina suuntaa, kun haju alkaa lähestyä. Enkä edelleenkään halua lenkkeillä sillä reitillä, jossa vahinko sattui. Olen myös vähän varovainen toisten koirien suhteen. Jään aina odottamaan kun joku uusi tulee vastaan ja tarkkailen tilannetta. Pääasiassa olen kuitenkin oma iloinen itseni ja kohtaan toiset koirat hännänheilutuksella.

Onneksi äippä sitten tavoitti ne ihmiset, joiden koirasta oli kyse. He myös maksoivat kaikki kuluni (paitsi ne jotka meni vakuutuksesta) ja kävivät kerran mua katsomassa ja toivat leluja ja herkkuja. Tosin heidän pihallaan ei edelleenkään ole aitaa ja kaveri on kuulemma karannut jo minun repimiseni jälkeen. Omistajat ovat sitä mieltä, että se on niin kiltti, eikä tee koskaan mitään pahaa. Mutta en minä sitä provosoinut, kun olin ihan hiljaa veikan jaloissa, ettei se vain edes huomaisi minua. Mutta toivottavasti kukaan muu ei joudu sen hampaisiin. Sillä eläinlääkäri sanoi, että siitä olisi voinut tehdä ilmoituksen viranomaisille, koska pienemmälle koiralle (huom! pienempi kuin minä) haavat olisivat olleet kohtalokkaat.

Joten olkaapa kaverit varovaisia kun olette liikkeellä ja isännille ja emännille sellainen toive, että pitäkää ne kaverit kiinni. Koirapuistot ovat paikkoja, joissa voimme juosta avoimina, mutta kaduilla ei ole kiva joutua toisten hampaisiin. Kun ei meistä koskaan voi mennä takuuseen. Olemme kuitenkin vain eläimiä. Ja kyllähän ihmisetkin käyvät toistensa kimppuun, ei niistäkään voi takuuseen mennä.

Loppukesä on mennyt mukavasti. Äipällä alkaa viimeinen lomaviikko. Viime viikolla vietiin ihmisveikka Kajaaniin ja käytiin Niinisalossa katsomassa kaksosia. Kyllä ne piti mua hyvänä ja sanoivat ikävöivänsä kovin. Niin kuuluukin. Tuntuu olevan sellaista hellettä näillä äipän lomaviikoilla, ettei paljon viitsi ulkoilla. Sisällä on viileämpää!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille kavereille!