Sitä se nyt sitten on. Illat täällä on vain minä ja koira. Tosin ei näitä tässä montaa ehdi olla, kun toisen kaksosen työharjoittelu päättyy ja hän alkaa olla taas illat kotona. Vain nämä kaksi viikkoa, mitä tammikuuta on vielä jäljellä. 

Kyllä se toisen kaksosen ensimmäinen armeijaviikko oli yhtä tuskaa. Hän ei oikein tuntunut ensin löytävän paikkaansa. Hän on meidän perheen erakko, vaikka kaksonen onkin. Nauttii kun saa yksin touhuta juttuja ja tuolla piti tupakin jakaa 11 toisen nuoren miehen kanssa. Joka paikkaan oli aina kiire ja sitten perillä ei enää ollut mitään kiirettä. Ja hän kun tarvitsee kaikkeen aina aikaa. Mutta kun ensimmäinen marssi oli marssittu ja jalat sen kestivät ja isän kanssa oli viestitellyt asioista niin yhtäkkiä se tuntuikin sujuvan. Viime perjantaina oli ensimmäinen lomalletulo ja oli äiti niin rinta rottingilla kun se upea sotilas sieltä saapui. Eilen oli sitten takaisin lähdön hetki, mutta sekin meni yllättävän kevyesti. Kyllä sieltä periltä sitten tuli muutama tekstiviesti, että ahdistaa, mutta se meni ohi kun vähän juteltiin asioista. Tänään tuntui flunssaa pukkaavan päälle, mutta saa nähdä meneekö ohi, kun on illan levännyt tuvassa ja lukenut. Huomenna olisi vuorossa lihaskuntotesti, jota pitää tietysti pikkuisen jännittää.

Toinen kaksonen jatkaa työharjoitteluaan ja nauttii. Viikonloppuna hän oli matkamessuilla kahtena päivänä, kun hyvällä englanninkielen taidolla varustettuna pärjäsi asiakkaiden kanssa mainiosti. Hänellä on ollut kerrassaan upea kaksi kuukautta. Harvoin on tuollaisia paikkoja. Huomenna hänellä pitäisi olla linja-auton kirjallinen koe ja sitten mahdollisimman pian inssi. Sen jälkeen saisi ajaa kaupunkiliikennettä. 

Esikoinen taas pakkailee tavaroitaan kun lähtee Saksaan viikoksi lelu- ja pelimessuille työharjoittelunsa puitteissa markkinoimaan uutta korttipeliä. Toivottavasti ehtii ennen lentoa käydä myös kotona kääntymässä. Ja paluumatkalla myös. 

Viime viikolla oli tämän vuoden ensimmäinen Helsinkipäivä. Onneksi junat kulkivat aikataulussa ja kokous sujui mukavasti. Muuten on ollut vielä suhteellisen hiljaista työrintamalla. Koulutuspaikkojen varaus on meneillään, mutta etenee vähän hitaasti, kun ei ole varsinaisesti omia tiloja vaan on kiinni muiden tilavarauksista. 

Viime viikolla kävin entisen työkaverin kanssa avannossa. Hän ei ollut koskaan aiemmin ollut ja pelkäsi palelemista, mutta ihastui älyttömästi eikä palellut yhtään. Vielä kaksi kertaa ehdimme käydä ennenkuin hän siirtyy ihan muihin tehtäviin ja kauemmas tältä paikkakunnalta. Itse vain aloin epäillä, että liekö tuo avantouinti minullekaan sopivaa tällä hetkellä, kun olkapää on särkenyt siitä asti kun siellä olimme. Tosin siinä oli myös ajomatkaa Niinisaloon pienen ajan sisällä ja sitten hain armeijapojan auton remontista Lohjalta. Joten ajamista tuli pienellä ajalla paljon ja kelit olivat huonot, joten oli vähän jännittyneessä tilassa ajomatkoilla. Samoin kun käy Ekan kanssa lenkillä, tulee koko ajan kuljettua jännityksessä, kun on niin liukasta ettei tahdo edes liukuesteillä uskaltaa kulkea.  Ja tuo pikkuheppu kun vetää niin, että koko ajan saa olla tosi tarkkana.

Nyt on pakko siirtyä sängyn puolelle, sillä sen verran kovasti nukkumatti on soraa mun silmille illan aikana viskonut, että alkaa nukuttaa. Ilmeisesti alkaa rentoutua siitä eroahdistuksesta, jonka tuo armeijaan meno toi ja alkaa taas uni maittaa. En minäkään ensimmäisen viikon öinä ihan kunnolla nukkunut ja se on kyllä minulle tosi harvinaista. Minä kun yleensä nukun missä ja milloin tahansa jos uni on.

Pirteitä tammikuun päiviä!