Vaikka olin ihan varma, ettei minuun taudit pysty, kun olen niin paljon liikkunutkin. Ei auttanut. Lauantaiaamuna heräsin kurkkukipuun ja viluiseen oloon. Heti mittasin kuumeen, jota ei vielä silloin ollut paljon eikä toisten mittapuulla ole vieläkään. Eilen nousi iltapäivällä 37,4 ja tänään kun laittelin ruokaa ja olin puoli tuntia pystyssä oli heti 37,2. Minulle ei juuri enempää kuumetta nouse ja tälläkin olen jo petin pohjalla ihan hiljaa. Lauantai meni petissä ihan suosiolla ja eilen olin pystyssä sen verran, että kävimme ystävän pojan rippijuhlissa. Ostin hänelle lahjaksi hopeisen ranneketjun, sellaisen paksun panssariketjun, ja oli onneksi pojalle hyvin mieluinen. Sain halauksen, kun hän sai paketin auki. Olin aivan yllättynyt, sillä olemme kuitenkin melko vähän olleet tekemisissä viime aikoina. Mutta niinhän se on, että ne lapset jotka on tuntenut vauvasta asti, ovat usein hyvinkin tuttavallisia vielä vuosien jälkeen. Hänen kummitätinsä kasnssa keskustelimme, että kun olimme tämän pojan ristiäisissä, minä vielä odotin omia nuoria miehiäni. Ei siinä sitten kauan mennyt, joten saman kesän poikia ovat kaikki.  En jaksanut olla juhlissa kuin reilun tunnin ja sitten oli pakko lähteä, kun alkoi tulla liian kylmä. 

Illalla sitten heti ilmoitin lähiesimiehelle,että en todellakaan ole työkykyinen. Yöllä alkoi vielä yskiminen, joten ei ainakaan nuo puhelinhommat tunnu ihan kaikkein parhaalta vaihtoehdolta. Onneksi töissä ymmärrettiin ja nyt huilailen täällä kotona. Niin kyllä nämä nuoremmat lapsetkin. Toinen jäi heti aamulla kotiin, kun oli huono olo ja toinen tuli liikuntatuntien jälkeen, kun lämpö oli alkanut nousta. Eipä tarvitse yksin sairastaa. 

Ja esikoinen sai sitten tänään sen ajokortin! Olimme kaikki niin kovin onnellisia tästä. Sunnuntaina pitää lähteä hakemaan auto mökiltä, jotta saadaan aloittaa harjoittelut.

Mökillä pitäisi tehdä vähän salaojitushommia, joten toivottavasti tulemme kuntoon. Vielä kun maanantaina pitäisi lähteä Helsinkiin koulutus- ja kokousasioissa, niin olisi parempi taudin väistyä.

Puikkoja ei ole tässä kunnossa jaksanut heilutella, enkä tahdo jaksaa tätä konettakaan katsella, kirjoittamisesta puhumattakaan. Petikaverina on ollut Tom Clancyn Iskuryhmä Rainbow. Jälleen tuttua ja taattua jännitystä. Taidanpa siirtyä jälleen vaaka-asentoon, tuntuu päässä paremmalta.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Ja kiitokset Eilamamia kommentista! Kyllä kehut aina tuntuvat hyvältä. Toivottavasti perheeni on samaa mieltä.