Niinpä, taas tarvitaan selitys sille, miksi on mennyt viikko kirjoittamatta mitään. Miten ihmeessä nuo viikot aina menevät niin kovalla vauhdilla eteenpäin. Päivät töissä koneella tekevät kyllä minulla sen, etten kerta kaikkiaan enää illalla jaksa tänne tulla. Nyt on ollut töissäkin niin kova kiire, että iltaisin olen ollut todella poikki. Työkaveri, joka siirtyy huomenna uusiin tehtäviin ei saanut sukkiaan vielä perjantaina, kun ensimmäinen on vasta kantapäässä....ehkä mä tässä vielä innostun. Kyllä on taas selityksen makua.

Niin viikko meni siis vauhdilla. Maanantaipäivä Helsingissä vie mehut vielä tiistaistakin. Silloin olin muuten viimeisen kerran tämän kesäkauden aikana vesijuoksemassa. Torstaina meillä oli töissä kokous ja iltapäivällä vietettiin kahden mun parhaan työkaverin läksiäisiä. Nyt ei ole avantouintikaveria tiedossa tälle talvelle. Tosin yksi on kyllä lupautunut kokeilemaan tätä lajia, mutta katsotaan kuinka käy. Perjantaina saimme aamulla suruviestin, että siskon appiukko oli nukkunut aamulla pois. Ikävää, mutta asia oli jo kyllä odotettavissa. Sen verran huonossa kunnossa appi viimeiset kuukaudet oli. Esikoinen laitteli perjantaina viestiä, että hänellä on flunssa ja kuumetta. Tuntuu aina kurjalta kun hän sairastaa siellä kaukana, enkä pääse katsomaan ja hellimään häntä. 

Perjantaina illalla tuli sitten mieskin kotiin. Olipa mukavaa! Eka on päässyt hänen kanssaan nyt ensimmäiset kerralla oikein kunnolla metsälle eilen ja tänään. Kyllä on ollut kaveri intoa täynnä. Saalista ei vielä tullut, mutta hakua on ollut ja haukkua. Hienoa, kyllä se oppii! Nyt vielä mies ja keskimmäinen ovat toisessa paikassa katsomassa tulisiko saalista. Tätä se elämä taas alkaa olla helmikuun loppuun saakka. Mutta se tarkoittaa, että miehet ovat onnellisia. Eilen illalla meillä oli jo ensimmäinen ilta ihan kahdestaan. Molemmat nuoret olivat omilla menoillaan. Toinen kaverinsa luona tupareissa ja toinen muuten vaan kaverin luona. Me sitten saunoimme ja katselimme tallenteita boxilta. Että olipa oikein hehkutettava ilta! Ehkä emme vielä ihan tajunneet, että olemme oikeasti kahden. Hiljaista oli! 

Ensi viikolla miehellä on lyhyt viikko. Hänellä on torstaina aika sairaalan lääkärille näyttämään kilpirauhastaan ja kuulemaan mitä ja milloin sille tehdään. Ilmeisesti terveyskeskuslääkäri on käyttänyt jotain kiireellisyysluokitusta, koska aika tuli kolmen viikon päähän terveyskeskuskäynnistä. Olisi se hienoa, jos leikkaus olisi pian ja miehen olo alkaisi oikeasti parantua. Jos se vielä vähentäisi särkyjäkin, se olisi jo lottovoitto. 

Minulla on huomenna taas Helsinkipäivä. Seuraavan kurssin aloituspäivä, johon menen mukaan hoitamaan käytännön asioita. Sitten on vielä odotettavissa lyhyt illanviettokin hyvän ruoan ja viinin merkeissä. Toukokuun lopun jälkeen otin ensimmäisen kuohuviinin viime torstaina ja huomenna saattaa tulla otettua lasi viiniä. Kotona pitäisi olla sitten illalla puoli kymmenen aikaan ja lähtö on aamulla puoli seitsemän, joten kyllä siinä päivälle mittaa tulee. 

Yöpöydältä löytyy tällä hetkellä Ken Folletin Vaarallinen omaisuus. Kirja on ihan alkumetreillä mutta tuntuu jo todella mielenkiintoiselta kuten Follet yleensä on. Huomenna on bussimatkat aikaa lukea. 

Ensi viikolla pitäisi myös kuulua siitä hakemastani viransijaisuudesta. Paljon sinne ei ole tullut hakemuksia, mutta kaikki ovat kuulemma hyviä. Joten ei taida meikäläisellä olla paljon mahdollisuuksia. Mutta katsotaan nyt. Taloudellisen tilanteen tasapainoittamiseksi se olisi kyllä todella mahtavaa jos sen paikan saisi, mutta kyllähän minä muuten viihdyn omassani todella hyvin. Ei paljon perjantaina hymyilyttänyt kun maksoin laskuja ja tilille jäi pari sataa euroa kuukaudeksi rahaa. Lisäksi yksi lasku oli pakko siirtää seuraavaan tiliin.  Mutta onneksi joka päivä mennään eteenpäin....

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!