No nyt on kaverit pakko pistää toi sihteeri töihin ja vielä sanella vähän ennen vuoden päättymistä.

Mullahan on ollut aika erikoinen vuosi, kun tämän lauman koko on vaihdellut vuoden mittaan. Ensin lähti yksi veikka armeijaan, sitten isoin veikka tuli kesäksi tänne ja sitten kesällä lähti se kolmaskin veikka armeijaan. Lisäksi Jäbä alkoi yhtäkkiä syksyllä ajaa tänne kotiin iltaisin eikä ollutkaan enää koko viikkoa poissa. Hyvin merkillistä pienelle koiralle.

No, nyt ne kaikki veikat on taas kotona ja täällä on melko täyttä. Jokainen petipaikka on varattu ja tuntuu, ettei meikäläiselle ole omaa paikkaa oikein missään. Olen sitten maannut vuorotellen äipän ja Jäbän jaloissa. Ja olohuoneen patjalla heti kun tilaa on.

Mä kerroinkin joillekin kavereille, että olin silloin marraskuussa tuhma ja puraisin sitä kolmatta veljeä jalkaan. Kaikki oli ihan ihmeissään, miten mä sellaista tein. Mutta koska se tapahtui sellaisessa perheen kiistelytilanteessa, niiin kaikki luulivat, että se oli isännän suojelemista. Mutta nyt mä tein sen uudelleen jouluaaton aattona. Leikin tuon vanhimman veikan kanssa ja yhtäkkiä kävin sen kimppuun. Purin sitä jalkaan ja käteen. Silloin Jäbä oli jo sitä mieltä, että nyt on meikäläisen henki aika tavalla vaarassa. Se pisti mut häkkiin ja ne nonchaleeras mut täysin hetkeksi vaikka mä kuinka itkin ja huusin. Ja purin häkkiä. Sitten äippä alkoi epäillä, että jos mä olenkin kipeä ja siksi kärtty. Vielä kun mä aina näiden tapahtumien jälkeen muutaman päivän kuluttua oksentelin kunnolla. 

No, tänään kaikki selvisi, kun Jäbä vei mut eläinlääkärin luo. Mulla on alkavaa nivelrikkoa toisessa vänkyrässä tassussa ja niskan alueella. Eli mulla on ollut särkyä ja olen hermostunut sitten kivusta. Nyt mä saan kipulääkettä piikkeinä muutaman viikon ajan. Lisäksi sain matolääkettä iholle niinkuin punkkilääkettä kesällä ja piikillä heisimatolääkityksen, kun ei se lääkärikään saanut annettua mulle tablettia. Kesän raatelun jälkeiset lääkekuurit opetti mut tosi tarkoiksi näiden tablettien kanssa. Kurjaa tietysti, että mä olen kipeä, mutta kyllä kotiväki oli tosi onnellisia, ettei aggressiivisuuteni johdu raatelusta enkä ole siis tullut luonnevikaiseksi. 

Ja kyllä se tassujen nuoleminen on tainnut olla kivun ilmaisemista mulla jo aiemminkin. Mähän olen nimenomaan nuollut juuri sitä tassua, jossa se nivelrikko on. 

Sen oli eläinlääkäri sanonut, etten ehkä elä niin vanhaksi kuin ilman tätä sairautta. Mutta onneksi mulle on luvattu, että tässä talossa mun ei tarvitse kärsiä. Pääsen sitten pilven reunalle, jos tilanne tulee niin pahaksi, että kivut ovat jatkuvia. Siitä mä olen tyytyväinen. Olis kurja tietää, että ne vain haluais pitää mut luonaan, vaikka olisin niin kipeä, ettei mun elämäni olisi enää elämisen arvoista. Mutta nyt me eletään onnellista yhteiselämää vielä monta vuotta. Mä saan lääkkeitä jotta pystyn juoksemaan ja liikun sen mitä pystyn. Nyt äippäkin ymmärtää, etten välttämättä aina pysty niin kovasti kävelemään ja antaa mun silloin rauhassa huilata.

Mutta kaverit hei, huomenna on uudenvuoden aatto! Illalla alkavat raketit paukkua ja silloin pitää juosta katsomassa mitä tapahtuu. Onneksi ei ole liukasta, niin äippä pysyy pystyssä mun vauhdissa.

Koettakaa kaikki kestää paukuttelut! Niitä on vain yksi ilta ja onnea kaikille vuodelle 2016! t. Eka