On se vaan merkillistä, miten aika kuluu. Enää reilu kuukausi jouluun ja sitten se on taas tämäkin vuosi taputeltu. Kirjoitustahti pysyy yhtä harvana, vaikka kuinka ajattelen tähän koneen viereen istumista. Tapahtumien puuttumisesta ei ole kyse, ehkä niitä on tällä hetkellä vaan ihan liikaa.

Lokakuussa kävin hoitamassa yhden koulutuksen käytännön järjestelyt ja se tiesi kahta Helsinki päivää. Tosin en yöpynyt tällä kertaa hotellissa vaan ajelin bussilla yöksi kotiin. Tuli muuten työnantajalle halvemmaksi hoitaa tilanne näin. Ja pojista oli mukava, kun äiti tuli yöksi kotiin. Pakko tätäkin on harjoitella, sillä hetken päästä yöpyminen ei ole edes mahdolllista, kun pojat ovat poissa ja koira yksin kotona. Hyvin onnistuu, joten ei hätää tällä rintamalla.

Lisäksi oli ammattiyhdistyksen juhlavuosikiertue omalla paikkakunnalla ja pääjuhlatilaisuus Helsingissä. Kaksi iltaa on mennyt siis hummatessa. Hyvää ruokaa ja vähän viiniä ja mukavaa seuraa. Ei sitä muuta tarvita onnistuneeseen iltaan. Lisäksi on ollut muutama kokouspäivä Helsingissä, joten liikkeellä on tullut oltua ihan kiitettävässä määrin.

Talviuinti on jäänyt vain haaveeksi. En kerta kaikkiaan jaksa ottaa ohjelmaan uimaan lähtöä iltapäivällä, jonka jälkeen pitäisi jaksaa Ekan kanssa kunnon lenkki. Sellaisena päivänä ei tarvitse mitään muuta enää tehdäkään. Nyt on ollut hyviä viikonloppuja, kun Eka on päässyt metsälle. Kaveri on juossut sellaisen reilun 20 km kerrallaan, joten ei ihme, että kotiin tullessa on iltapäivä mennyt huilaillessa.

Sukan olen saanut puikoille ja kantapää on jo menossa. Tuntuu mukavalta kutoa, mutta hartiat ei hommasta tykkää. Sen huomaa ihan heti, miten niskat jumittavat jo muutaman kerroksen jälkeen. Ennen joulua pitäisi saada aikaan vielä toisetkin aikuisen sukat ja neljät vauvasukat, mutta niitä nyt pistelee melko vauhdikkaasti. 

Eilen pidin saldovapaan ja kävimme toisen pojan kanssa Jokioisilla hoitamassa taloyhtiön pankkiasioita ja sitten ajeltiin Helsinkiin ammattiliiton kokoukseen. Matka ei mennyt kuten Strömsössä, sillä pojan autoon tuli jokin vika juuri ennen Helsinkiä. Tehot hävisivät ja kun parkkihallissa katsottiin konepellin alle, niin moottorista oli tullut jonkin verran jotain nestettä ulos. Onneksi auto saatiin käymään vielä kokouksen jälkeen ja saimme sen ajettua miehen kaverin korjaamolle. Miehen veljeltä haettiin sitten auto lainaan, jotta päästiin kotiin. Onneksi on ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat aina valmiina auttamaan. Miehen veli oli valmiustilassa, että jos jäämme tielle, hän tulee hakemaan meidät sieltä pois. Juuri viikko sitten hän kävi täällä, kun auto teki käynnistystenän. Onneksi lisävirralla saatiin tilanne korjattua ja auto lähti käymään. Akun toinen napa oli kiinnityksestään auennut ja napa hapettunut, joten silloin selvittiin pienillä hommilla. Nyt ei tunnu ihan siltä. Vielä ei ole ehditty katsoa, mitä on tehtävissä josko mitään. Ja kyllä poikaa harmitti. Hän on ostanut siihen tänä vuonna kahdet renkaat ja tehnyt kytkin remontin, joten rahaa on jo palanut, eikä se ole työttömälle niin helppoa maksella niitä laskuja. Onneksi asuu vielä kotona, joten täällä ei ole mitään menoja. Pystyy paremmin hoitamaan tällaiset automenot.

Joululehdet on pitänyt jo hankkia ja lueskella läpi. Ihanan tunnelman niistä taas sai ja innostuksen jopa hieman siivoamiseen. Olen jo järjestellyt paikkoja ja pyyhkinyt pölyjä. Vähän ennen joulua hoidetaan sitten lattioiden pesu ja mattojen vaihto. Sekä koristelu. Ulos tosin laitoin jo punaisen valonauhan takapihalle vähän tätä pimeyttä valaisemaan. Koskaan ennen en ole laittanut näin aikaisin valoja, mutta nyt Eka käy usein illalla takapihalla ja tuntuu että on mukavampi päästää koira ulos, kun on vähän valoa.

Kilpirauhasarvoni eivät olleet vielä kolmen kuukauden aikana juurikaan nousseet, joten lääkitystä nostettiin vielä vähän lisää. Pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että tämä annostus taitaa olla oikea. Joulukuun puolessa välissä on seuraava tarkastus. Kunhan se arvo taas saadaan kohdalleen niin luulisi, että elämä alkaa maistua entisellä tavalla. 

Oikein ihanaa talven odotusta kaikille!