Että ei sitten viikkoakaan töitä, vaan jo eilinen päivä sairaslomalla. Nyt oli sitten korvatulehdus. Maanantaina oli tosiaan ensimmäinen työpäivä, tiistaina kävin aamulla ajatukseni mukaisesti vesijuoksemassa. Meillä oli silloin aamun pikatriathlon: ensin lenkillä Ekan kanssa, sitten pyörällä maauimalaan ja siellä vielä vesijuoksua. Taisi olla liikaa tälle huonolle kunnolle. Keskiviikkoaamuna satoi sitten vettä niin ettei meinannut pyörällä sekaan sopia, kun menin töihin. Matkavaatteet oli kosteat vielä siinäkin vaiheessa kun lähdin töistä kotiin. Sinä iltana olin niin väsynyt, että tuntui etten jaksa mitään. Samalla oli tietysti huono ilta toisella armeijapojalla, kun ei päässytkään sen luutnantin alaiseksi, joka hänet olisi halunnut vaan hänet määrättiin jääkärikuljettajaksi. Ehkä siihen vaikutti pojan rauhallisuus ja se, että hänellä tosiaan on ne henkilökuljetusoikeudet. Kaksi kaveria kun on tänä aikana siellä jo autonsa tuhonnut, niin ehkä sitäkin pitää ajatella millaista kyytiä saavat kaverit siellä lavalla.

Toinen näistä kavereista ajoi toisen panssariauton perään, joka oli pysähtynyt ja perässä tuleva katseli jotain muuta kuin sitä mitä edessä tapahtui. Auto oli mennyt lunastuskuntoon eikä ihme. Vauhtia oli 70 km/ h ja toinen siis paikoillaan. Toinen ajoi autonsa katon kautta ympäri, kun vastaan tuli toinen auto, jota hän joutui väistämään. Tämän tapauksen tutkinta on vielä kesken, joten ei tiedä mitkä ovat seuraukset. Ensimmäisestä ei tullut kuljettajalle mitään. Mutta kyllä siis sattuu ja tapahtuu koko ajan. Meidän toinen armeijapoika sai toisen asteen palovamman käteensä. Ettekä muuten usko millä: perunamuhennoksella. Sitä tippui kauhasta kädelle ja vamma oli valmis. Ainakaan armeijan ruoka ei ole kylmää. Nyt käsi näyttää jo hyvältä, mutta aika pahan näköinen haava oli.

No, torstaina sitten toinen pojista tuli jo illalla lomille ja siinä kun oli syöty ja katseltiin telkkaria mittasin pahuuttani kuumetta. Mittari näytti 38 astetta ja tilasin heti ajan lääkärille. Korva oli mennyt aiemmin illalla jo lukkooon ja siinä tuntui sellainen inhottava juimiminen koko illan. Sitä siis ilmeisesti särki ja se oli ihan kosketusarka. Ymmärrän hyvin lasten tuskan korvatulehduksessa. Edellinen omani on ollut 1-vuotiaana, joten usein ei ole tarvinnut tämän vaivan kanssa taistella. Perjantaina aamulla sitten lääkäriin. Tämä totesi heti ärhäkkään tulehduksen toisessa korvassa ja kurkkukin punoitti. Kuumetta oli heti aamulla se 37.5. No, hän laittoi minut sitten laboratorioon ja lisäksi konsultaatioon korvalääkärille, jotta alkaisi selvitä mistä tämä tauti johtuu. Juhannuksesta astihan sitä on ollut. Itse ajattelin, että se viikon nenätippakuuri ajoi ilmeisesti liman nyt sitten korvaan tulehtumaan, kun poskiontelot ilmeisesti ovat vähän paremmat. Limaa niissäkin oli edelleen. Sitten kun tunnin päästä pääsin korvalääkärille, hän katsoi vain sen korvan ja nenän ja totesi, että korva olisi hyvä puhkaista. Sitä en antanut tehdä. En nähnyt sille mitään tarvetta, kun on niin vähän ollut tulehduksia eikä särkykään ollut liian kovaa. Mutta kun vääntö oli tästä puhkaisuasiasta, ei meistä kumpikaan muistanut miettiä, mistä tämä tauti mahdollisesti johtuu. Joten taas hoidetaan vain korvatulehdus ja sain päivän sairaslomaa. Eipä ole parasta tämä sairaanhoito edes työterveyshuollossa tänä päivänä. Nyt tein porukalle kotona selväksi, että yhtään ainoaa ulkoilukeikkaa en tee Ekan kanssa ennen maanantaiaamua. Jospa se edes auttaisi, että huilaan ihan nämä kolme päivää. Näin pitää toivoa. 

Maanantaina on sitten jo edessä ensimmäinen Helsinki päivä ja torstaina heti toinen. Sitten lauantaina meillä on Helsingissä ammattiliiton 70-vuotisjuhlat. Sinne tilaamme pikkubussin toisen kaksosen harjoittelupaikasta ja hän lähtee meille kuljettajaksi. Pääsemme mukavasti paikalle ja pois, kun täältä meitä lähtee eniten. Syyskuu näyttää hirveältä kulkemiselta kun kuukautta nyt katselee, mutta hetken päästä se on jo ohi ja sitten loppusyksy pitäisi olla rauhallisempi. Koulutukset päättyvät tältä vuodelta eikä kovin paljon pitäisi olla kokouksiakaan. Eli ehkä elämä taas sitten rauhoittuu. Eka mua eniten huolettaa, kun sille tulee pitkiä yksinäisiä päiviä. Onneksi se on tottunut niihin ja käyttäytyy hyvin koko ajan kotona.

Tänään olemme olleet toisen kaksosen kanssa lähes yksin koko päivän. Mies ja toinen poika lähti tyhjentämään miehen kämppää ja veivät tavaraa mökille. Nyt ovat vielä siellä kämpällä yötä ja käyvät aamulla sorsastamassa. Tulevat kuitenkin ajoissa kotiin, että poika ehtii olla vähän kotona ennen lähtöä takaisin kasarmille. Vielä siippa lupasi mennä yhdeksi yöksi kämpälle ja kotiin hän alkaa kulkea sitten maanantaina työpäivän jälkeen. Olen asiasta kyllä tosi onnellinen. Vaikka asunto oli mukava, oli äärettömän ikävää, että vuokraemäntä ja hänen poikansa kävivät lähes päivittäin asunnossa touhuamassa ja tutkivat mieheni tavaroita ja tekivät kaikkea kummallista. Ei vuokraemäntä niinkään, mutta hänen poikansa käyttäytyi tosi huonosti. Toivottavasti he nyt saavat rauhan, kun mieheni ei ole enää heille häiriöksi. Tosin ei ole asunnosta sitten tuloakaan, pelkkää kulua vain. Mutta ehkä se on heille kuitenkin parempi.

Ensi viikolla alkaa jo syyskuu. Ilmat ovat vielä olleet lämpimiä ja kauniita. Toivottavasti syksy alkaa samanlaisena.