Niin pitkä oli kirjoitusteni väli. Tai oikeastaan vähän ylikin. Viimeksi kun kirjoitin, armeijapoika oli ollut palveluksessa 100 päivää ja viime viikon torstaina täyteen tuli 200 päivää. Jäljellä enää 147 päivää ja nyt siellä on kaverina pikkuvelikin. Vähän on olo helpottanut, mutta kyllä vieläkin tulee päiviä, jolloin sieltä vain haluaisi pois. Mutta nyt ollaan jo voiton puolella.

En tiedä, mihin tämä aika meni. Toukokuu oli varsinaista hulabaloota töissä. Monta Helsinki-päivää ja illat täyttyivät kokouksista. Lisäksi silloin valmisteltiin myös nuorimman valmistumisjuhlia. 29.5.2015 hän sitten valmistui linja-autonkujelttajaksi ja sai menestyksestään opinnoissa myös stipendin. Kyllä me olimme todella ylpeitä hänestä ja olemme edelleen. Hänelle kun on luvattu jo työpaikkakin, kunhan armeija on käyty. Kesäkuussa hän jo muutaman päivän kävi harjoittelemassa ja tuntuu kaveri olevan alallaan. Juhlat vietettiin kotona. Ravintola Pohjakulmasta tilattiin kinuski-kermakakku 20 hengelle ja kyllä se oli hyvää! Tosin kaverin juhlamieli meinasi aivan latistua kun kummien kanssa sisään ovesta pelmahti myös mummi. Se toinen, jonka kanssa kaverilla ei oikein ole minkäänlaisia välejä. Mummi suututti heidät silloin, kun pojat menivät ammattikouluun ja hänen mielestään vai lukion käyneillä on elämää. Mutta onneksi tilanne parani, kun hän huomasi, etten minä ollut mummia kutsunut, vaan kummitäti toi hänet ihan oma-aloitteisesti vaikka olin nimenomaisesti kieltänyt tämän. Juhlassa mukana oli myös sylikummitäti ja toinen mummi (joka oli koulun juhlassakin) ja parhaat kaksi kaveria. Illalla lähdimme vielä kiireesti Lohjalle oman kummipoikamme valmistumisjuhliin ja siellä näitä hienoja lakkipäitä kuvattiin oikein urakalla. Kummipoika valmistui sähköasentajaksi.

Kesäkuu oli töissä jo hiljaisempaa ja siitä vietin sitten kaksi viikkoa sairaslomalla. Juhannusviikolla olin ensimmäisen kerran vesijuoksemassa ja juhannusaattona oli sitten lähes 40 astetta kuumetta. Meni aatto mökillä vuoteen omana. Tautia hoidettiin ensin virusflunssana, mutta sitten kun vaihdoin lääkäriä, sain diagnoosiksi keuhkoputkentulehduksen. Kuumetta oli koko kaksi viikkoa joka päivä yli 38.5 ja melkein 39. Joten yleiskunto ennätti mennä melko huonoksi. Enkä ole päässyt yskästä vieläkään ja nyt on jo uusi flunssa päällä. Olenkin todennut, että joka pöpö, joka Niinisalossa jyllää, iskee minuun ja paranen vasta joulukuussa, kun nuoriso kotiutuu.

Esikoinen tuli kotiin kesän viettoon pikkuveljen juhlaan ja lähtee varmasti parin viikon kuluttua takaisin Kainuuseen. Lähdemme äidin kanssa häntä viemään sinne viimeistä syksyä varten. Sen  jälkeen onkin taas uudet kuviot.

Heinäkuussa pidin lomapäivän 6.7., kun kävimme viemässä nuorimman sinne Niinisaloon. Hän lähti reippaasti matkaan ja haaveissa oli vielä hankkia perävaunukortti armeijasta. Se haave sitten kariutui, kun armeijan lääkäri päätti, ettei kaveri voi saada kortteja armeijassa migreenin vuoksi. Onneksi tauti ei vaikuta siiviilissä. Päänsärky ilmenee lähinnä jännityspäänsärkynä rankan päivän päätteeksi. Koulusta hän ei joutunut sen takia olemaan poissa. No, onneksi siviilissä odottaa paikka linja-autonkuljettajana niin ei perävaunukorttia edes tarvitse. Ja nyt hän saattaa selviytyä palveluksesta puolella vuodella.

Heinäkuu oli töissä jo todella hiljaista aikaa ja kotona oli myös hiljaista. Mies piti kyllä lomaa, mutta on ollut tekemässä kaverille saunan lattiaa, yhdelle kummitädille mökin portaita ja omalla mökillä on purettu piippu saunasta ja aloitettu sen uudelleen rakentamista. Samalla tulee korjattua saunan lattia. Eli hyvin työntäyteistä on ollut.

Oma loma alkoi maanantaina. Flunssan merkeissä tietysti, mutta totesin että lääkäriin on turha mennä,sillä ei tästä olisi varmasti töissäkään lomaa saanut. Yskin ja aivastelen ja odotan, että paheneeko olotila. Vähän on jo sellainen olo, että saattaa jäädä taas poskionteloihin tää flunssa. Mutta kai kaikki ovat huomanneet, että kesä lopultakin alkoi. Minullahan on aina ollut viraston parhaat lomakelit eikä taikani näytä pettämisen merkkejä myöskään tänä vuonna. Olen sanonut, että kun välit on kunnossa sekä ylä- että alakertaan, kaikki toimii. Nämä seuraavat neljä viikkoa on sitten kesäkeliä. Ainakin itse luotan tähän!

Lomalle ei juuri ole valmiita askelmerkkejä, mutta se tekee siitä parhaan. Viimeinen lomapäivä tulee vietettyä Porin Kirjurinluodolla nuorimman valatilaisuudessa. Ja pari päivää kuluu Kainuun matkalla, muuten vapaata oleilua ja akkujen lataamista talvea varten! IHANAA!

OIkein hyvää kesää teille kaikille jotka toivottavasti olette jaksaneet vielä odottaa päivitystä.