Nyt on kuukausi pendelöintiä takana ja hyvin on mennyt.

Aamulla on herätys 4.15, juna lähtee 5.37 ja töissä olen sitten 7.49. Päivät menevät tosi nopeasti ja klo 16.10 lähden kiiruhtamaan taas junalle, joka Pasilasta lähtee 16.43 ja kotona olen 18.30. Oikein mukavaa on ollut matkanteko ja valtion rautiet ovat olleet muutamaa lyhyttä viivettä aikataulussa. Eihän sitä iltaisin sitten juuri muuta ehdi, mutta onneksi on nämä viikonloput.

Pääsääntöisesti ne menevät toki lepäillen ja siivoillen, mutta oli meillä viime viikonloppuna poika ja miniä kylässä. Lauantaina ostettiin vauvan koppaa varten kankaat, nyt pitäisi vain ommella. Ja vaunuihin ostettiin sellainen verho, jota äidit nykyisin käyttävät, vaikka itse olen sitä mieltä, ettei sitä kyllä tarvita. Huomasin, että se oli niin tärkeä miniälle, joten päädyttiin sitten ostamaan sellainen.

Junamatkoilla aamut menevät tosiaan torkkuessa ja iltapäivisin olen lukenut. Kohta on Grishamin Tunnustus puolessa välissä ja kyllä on taas niin taattua ja hyvää Grishamia, että työnpäivän päättymistä odottaa aina sen vuoksi, että pääsee kirjaan käsiksi. 

Työstäni pidän kovasti. Monta koulutuspäivää on tässä kevään aikana tiedossa ja koko ajan huomaan, että pitäisi kyllä oppia vielä paljon lisää tästä puolesta näitä töitä. Olen ottanut muutamia käytänteitä käyttöön, joita ei tuolla aiemmin tehty tällä tavalla ja ihan mukavalta näyttää ja alaiset ovat myös tykänneet näistä. Tai sitten he ovat vain kohteliaita minua kohtaan. Aluksi tuntui, että jouduin tekemään vähän töitä sen eteen, että minua ei pidetä keskushallinnon kätyrinä tai viestintuojana, mutta nyt täytyy ottaa vähän erilainen kanta asioihin itse. 

Mies pääsi sitten töihin tänne kotipaikkakunnalle, joten tilanne on taas tasoitettu. Yhteistä aikaa vain muutama tunti päivässä. No, eipä tule naama liian tutuksi ja välillä on hänenkin vuoronsa olla se, joka odottaa toista kotiin. Ihanasti hän on laittanut täällä aina ruoan valmiiksi ja vie ja hakee minut asemalta. 

Päivät ovat pidentyneet jo valtavasti ja siksikin varmasti tuntuu työmatka niin helpolta. Onhan ilta vielä valoisa kun tulee kotiin, eikä aamukaan ole enää ihan säkkipimeä.

Koiraa on kovasti ikävä edelleen tai tuntuu, että se ikävä on tullut nyt vasta, kun haavat ovat parantuneet ja hiljaisuuden kotona huomaa. No, uuden koiran aika ei ole vielä. Nyt on hetki aikaa vain meille kahdelle kotona ja sitten lasten perheille.

Toinenkin kaksonen on löytänyt tyttöystävän tuossa syksyn aikana ja nyt ensi kuussa muuttavat uuteen ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Tuntuu niin mukavalta. 

Ehkä lopultakin on aika tällä perheellä nauttia vähän helpommasta ajasta ja mukavista tapahtumista. Tosin miehen puolesta jännittää vielä tässä vaiheessa, että jatkuuko hänen työnsä uudessa paikassa yli koeajan ja miten hommat etenevät. Mutta sen näyttää aika, eikä etukäteen murehtimalla saavuta mitään.

Kahden viikon kuluttua on pääsiäinen ja silloin on ajatuksena käydä Oulun suunnalla miehen sedän luona. PIkavisiitti kylläkin tiedossa, mutta olisi mukava käydä edes piipahtamassa. Pääsiäisviikon pidän lomaa ja samoin lomailen nyt maanantaina. Tiistaina on vielä kokouspäivä Turussa, joten junamatka seuraavan kerran edessä vasta keskiviikkona. 

Nyt näyttää ilma sellaiselta, että pitää lähteä pienelle kävelylenkille. Ehkä sen jälkeen pitäisi päivittää blogiystävien tekstit. Siihen on viime aikoina ollut aikaa hävyttömän huonosti. En kuitenkaan ole unohtanut teitä ystävät ja piipahtelen aina silloin, vaikka en välttämättä ehdi edes kommentoida.

Ihanaa kevään odotusta!