Niin se alkaa olla tämäkin kesäloma lopuillaan. Viimeisiä päiviä tässä kotona rauhassa Ekan kanssa vietetään. Loma on ollut hyvä ja mukava ja kelit ovat olleet jälleen kerran mainiot. Eli taikani ei pettänyt vieläkään. Ensi vuonna hyvät lomakelit tulevat olemaan siinä juhannuksen molemmin puolin. Ajattelin pitää lomani silloin niihin aikoihin.

Minä niin kuvittelin, että lomalla ennätän kirjoitella blogiani useammin. Ja vielä mitä! Ei ole koneen viereen paljon ehtinyt istuskelemaan. Ensimmäinen viikko vierähti kun siippakin oli vielä kotona paljon hänen kanssaan mökin remonttitarvikkeita ostellen ja tavaraa mökille kuljettaen. Toisella viikolla olin parhaan kaverin luona heidän mökillään pari päivää. Ne päivät olivat mahtavia! Söimme, joimmekin vähän, saunoimme ja uimme ja paransimme maailmaa. Sen ihanammin ei voi lomapäiviä viettää. Sitten olimme muutaman päivän esikoisen kanssa keskenämme ja tuijotimme tallenteita ja dvd-boksilta kaikki kaudet sarjasta Todella upeeta! Englantilainen huumori uppoaa meihin molempiin. Viime viikolla maanantai kului matkalla Kajaaniin, tiistain olimme siellä ja keskiviikon ajelimme takaisin päin. Eka oli vähän luvannut Iivarille, että voisimme poiketa sen pihalla vähän juoksentelemassa, mutta meillä oli mummi mukana ja kiire Niinisaloon katsomaan poikia, joten ylimääräiset vierailut jäivät tällä erää. Pahoittelut Iivarille! Juoksukelit olisivat kyllä olleet mahtavat sielläkin päin Suomea. Tällä viikolla toinen armeijapojista oli lomalla vielä maanantaina ja päivä kului nopeasti hänen kanssaan. Katselimme hänen saamansa elokuvan Mielensäpahoittaja. Aivan mahtava elokuva. Hauska ja silti niin ajatuksia herättävä. Eilen oli käytävä äidin luona pitämässä pikainen yhtiökokous, kun taloyhtiön maille tullaan kaivamaan sähköverkkoa. Tutkailimme piirustuksia ja päätimme hyväksyä esitetyt asiat.

Sen nämä mahtavat helteet ovat kyllä tehneet, ettei Eka ole paljon halunnut lenkkeillä. Aivan liian kuumaa juosta turkki päällä. Pieniä lenkkejä olemme tehneet ja niilläkin useasti aika kuluu nurmikolla välillä lepäillessä ja kieriskellessä. 

Otimme kesällä koekäyttöön DNA-tv:n ja se on ollut kätevä, kun pojat voivat armeijassa katsella mieliohjelmansa puhelimesta. Itse olen tallettanut omia ohjelmiani tabletille ja niitä on mukava katsella vaikka pihalla aina välillä. Myös sukkapuikot ovat alkaneet heilua. Muutamat sukat kun pitäisi tässä saada kuntoon aika nopsaan tahtiin. Sitten toivottavasti saisi jo oman perheen miehille sukkia. Niitä kun pitäisi tehdä oikein urakalla heillekin. Siippa ei käytä muita kuin villasukkia. Sopivat parhaiten hänen jalkaansa.

Siipasta puheen ollen, ei sitten tulekaan minulle yksinäistä syksyä. Siippa kun menetti asuntonsa. Vuokraemäntä päätti ykskaks, että nyt tyyppi pois asunnosta ja kun täti täyttää 80 vuotta tällä viikolla ei sitä oikein viitsi sen ikäisen kanssa tapellakaan. Niinpä päätimme, että siippa alkaa käydä Helsingissä töissä kotoa käsin. Laskimme, ettei se tule sen kalliimmaksi kuin maksaa toista asuntoa ja ruokia toisella paikkakunnalla. Ja onhan se kiva, ettei minunkaan iltani ole ihan yksinäisiä. Kannattaa jopa laittaa ruokaa kotona töiden jälkeen kun toinenkin tulee syömään ja saamme sitten vielä eväätkin seuraavalle päivälle.  Onhan syksystä silti tulossa aika erilainen. Ensimmäinen syksy 23 vuoteen, kun olemme iltaisin kaksin. Tietysti Eka on myös, mutta silti pystymme ihan eri tavalla keskittymään toisiimme pariskuntana. Uusi elämänvaihe sekin on. Jouluna molemmat pojat kotiutuvat armeijasta ja esikoisenkin pitäisi valmistua ja tulla takaisin etelään. Mitä tekevät sitten jatkossa ja minne lähtevät on vielä suurimmalta osalta arvoitus. Nuorin tiedetään, että työpaikka on olemassa työharjoittelupaikassa ja asuntoa voidaan ruveta katselamaan Forssan seudulta. Siellä riittää valinnanvaraa. Enemmistö paikkakuntalaisista kun muuttaa sieltä pois. Hauskinta oli kun huomasin, että se asunto, jossa vanhempani asuivat kun synnyin oli nyt vuokrattavana. Siinä olisi ympyrä sulkeutunut, jos siihen nyt muuttaisi oma poikani. 

Oikein ihania elokuun päiviä teille kaikille ja voimia parhaalle ystävälleni, joka sai juuri tietää työsuhteensa päättyvän yli 20 vuoden työrupeaman jälkeen! Aurinko paistaa aina jossain vaiheessa!