Niin on taas mennyt viikko ja äitienpäivä kolkuttelee oven takana. Meillä kotona sellaista ei vietetä. Mieheni on harvoin ajatellut (jos koskaan), että hän on äitienpäivän alla se, jonka kuuluu tehdä järjestelyjä ja miettiä lasten kanssa miten päivää vietetään. Joskus olen jopa ollut niin vihainen, että olen käynyt itse ostamassa lahjat, jotta lapset voivat ne minulle antaa, kun mies ei sitä tee. Nyt ei tietysti ole rahaakaan. Liitto käsittelee edelleen viikolla 8 tulleita hakemuksia ja meidän ensimmäinen lähti viikolla 14. Kohta tulee nälkä, mutta sitä liitot eivät ajattele. Ja jälleen onnistuin eilen pilaamaan mieheni mielialan, kun olin sitä mieltä, että on hänen oma syynsä, että hän on työtön, vaikka hyvin tiedän, ettei niin ole. Tuntuu vain, ettei tätä enää kauan jaksa.

Hänen surunsa asiasta kun liittyy siihen, että syksyllä ei ole varaa metsästää! Ei siihen, ettei meillä ole kohta mitään muutakaan. Lisäksi hänen isävainajansa paras kaveri, joka hautajaisissa lupasi, että hänellä on aina miehelleni metsästysaikana yöpaikka, perui sen eilen. Niinpä niin, se kesti vajaat kaksi vuotta! Nyt ei ole paikkaa missä metsästysaikana yöpyä, ellei sitten  kysy äitipuoleltaan lupaa saako olla heillä. Tosin se ei tunnu mukavalta vaihtoehdolta, että kylillä aletaan puhua äitipuolen vaihtaneen isän poikaan, kun ikäeroa on vain kaksi vuotta ja senkin äitipuoli oli nuorempi. Ja minua syyllistetään sillä, että vien lapseltani mahdollisuuden harrastaa, kun sanoin, ettei syksyllä ole varaa metsästää, jos työttömyys jatkuu. Mutta eihän täällä muuta tehdäkään kuin syyllistetä minua milloin milläkin asialla. Ihme on, ettei työttömyys sentään vielä koskaan ole ollut minun vikani. Tai onhan se osittain: en ole suostunut muuttamaan täältä pääkaupunkiseudulle tai pohjoiseen, jossa mieheni kuvittelee onnen ja autuuden olevan.

Eilen illalla hän meni vuoteeseen kello 19 eikä ole sen jälkeen noussut ylös. Halusi meille välttämättä grilliruokaa tälle päivälle, mutta ei luvannut nousta tänään ylös, joten minun ja lasten tarvitsee alkaa harjoitella grillaamista. Kivaa!!!

Huomenna pitäisi mennä äidin luokse viettämään äitienpäivää. Mitään muuta siellä ei kuule kuin, että kuinka ne voivat ihmisille tällä tavalla, ettei mistään saa mitään rahaa. Sitä ei enää jaksa kuunnella, kun se on kohdalla. Nyt tarvitsee vain potkuja eteenpäin ja kannustusta, että jaksamme huomiseen ja ylihuomiseen ja vielä siitäkin eteenpäin.

Töissä oli tosi raskas viikko. Muutto on maanantaina ja viikko meni pakatessa. Fyysinen työ tuntui tosi raskaalta, kun pääasiassa työt ovat kevyttä istumatyötä. Vielä on edessä tavaroiden purku ja paikoilleen laitto. Mutta onneksi saan olla ensimmäinen, joka siirtyy uuteen paikkaan eli viimeiset tavaroiden pakkaamiset eivät luultavasti jää minulle.

Äidin huivi on valmis ja prässätty. Siitä tuli kaunis. Myös mamman kämmekkäät ehtivät valmistua. Anopin sukat eivät, mutta lähetän ne hänelle perästäpäin kun valmistuvat. Ensimmäinen on melkein valmis.

Hyvä ystävättereni kävi myös viikolla kylässä lastensa kanssa. Oli mukava jutella hänen kanssaan pitkästä aikaa. Vaikka tuntuikin, että jutunaiheet kulkivat tällä kertaa vähän mieheni ajatuksenjuoksussa ja meidän naisten turinoille jäi vähemmistöosuus. Mutta kyllä siinä silti kuulumiset ehdittiin vaihtaa.

Tänään olen jälleen kerran istunut tv:n äärellä lähes koko päivän ja katsellut tallenteita. Miten ihana olikaan eilen tullut Kalenteritytöt. Nautin elokuvasta tosi paljon. Lukemisena on tällä hetkellä Tom Clancyn Punaisen lokakuun metsästys. Elokuvanakin joskus katsottu, mutta kirja koukuttaa. Välillä tuntuu, ettei viitsisi muuta tehdäkään kuin lukea. Pakoa tästä kurjasta elämäntilanteesta, kyllä vain ja paljon kiitos!

Toivottavasti huominen äitienpäivä kuitenkin menee mukavasti. Tuleehan äidin luokse myös siskon perhe ja isovanhemmat, joten mieli on täynnä odotusta.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!