On sitten tänään. Kaksi viikkoa on vierähtänyt, etten ole ehtinyt kirjoittaa enkä juuri vierailla muiden blogeissa.

Töissä on ollut kiirettä viimeiset kaksi viikkoa ihan työnkin puolesta ja muutenkin. Olemme viettäneet kahdet läksiäiset. Ensimmäiset oli toissa viikon perjantaina, kun meidän avustavaa vielä juhlittiin, vaikka hän on ollut jo kaksi kuukautta uudessa paikassa. Yhteistä aikaa vain ei ollut tähän mennessä saatu järjestettyä. Olimme Sergiossa pizzalla ja oli oikein mukavaa. Lahjapuheen sain pitää minä, koska olin tehnyt lahjahankinnan.

Sinä viikonloppuna siivoilin taas hervottomasti, koska äiti ja isovanhemmat olivat kylässä sunnuntaina. Oli oikein mukava päivä.

Viime maanantaina oli ensimmäinen rippikoulutapaaminen. Pastori tuntui mukavalta ja lopulta molemmat pojat päättivät käydä rippikoulun. Toiselle heistä asia on kyllä melko vaikea, mutta kyllä hän kuitenkin päätti rippikoulun käydä. Olen mielissäni! Olisi ollut vähän ihmeellistä järjestää juhlat vain toiselle.

Astianpesukone tuntui tehneen tenän tiistaina, mutta onneksi torstaina kun korjaaja kävi, kyseessä olikin väärä hälytys. Tiivisteen välissä oli ollut hammastikku tai pippuri, joka aiheutti sen, että vesi tulvi ulos koneesta kun sen laittoi päälle.

Keskiviikkona kävimme sitten viettämässä toisen sihteerimme eläkkeelle lähtemisjuhlat. Hänen tervetulomaljansa oli nimeltään enkelin lomapäivä, joka sopi hänelle mielestäni todella hyvin. On meillä ollut aika tiukkaa nyt kun hän lähti ja hän on ollut poissa vasta kaksi päivää! Hän oli ehtinyt palvella taloamme eri johtajien alaisena 34 vuotta ja oli todella tunnollinen työntekijä.

Perjantaina lähdimme töistä viettämään pikkujouluja Hirvensalmen Satulinnaan. Paikka oli upea! Ruokailu oli vanhassa navetassa, jossa myöskin tanssimme ja lauloille karaoikea. Minäkin! En ymmärrä mikä minuun meni, kun lupasin laulaa. Vaikka siitä pidänkin, ei karaoke ole minun juttuni. Ainakaan tuollaisessa hälinässä, kun tuntui,ettei kuule edes sitä musiikkia mitä laulaa. Kävimme myös saunassa ja uimassa järvessä pulahdin neljä kertaa. Vesi oli n. + 4 astetta. Lauantaina pääsimme kokeilemaan millaista on olla ralliauton kyydissä. Minä hurjana naisena osallistuin kaksi kertaa ja molemmat kerrat minulla oli kuskina aivan loistava Jani Paasonen. Koska hän tunsi radan hyvin, vauhti oli sen mukaista! Lauantaina oli vielä lounas siellä vanhan vaivaistalon salissa ja sitten köröttelimme bussilla kohti kotia. Viisi ja puoli tuntia myöhemmin kotikaupunki tuli eteemme ja pääsimme hyvin ansaitulle levolle. Kyllä nimittäin väsytti!

Tänään olen siivonnut meidän olohuoneen, vaikkei se hyvältä tuntunutkaan. Sain nimittäin eilen aivan valtavan selkäkivun siellä rallliautoilemassa. Aamulla tuli kyyneleet silmiin, kun yritin sängystä ylös eikä vieläkään ole hyvä olo kun istuu tai makaa. Sen vuoksi siivous ehkä sujuikin, kun sai koko ajan seistä. Paras asento tällä hetkellä. Huomenna on katsottava kuntoa ja ehkä käytävä näyttämässä se lääkärille.

Keskiviikkoaamuna olin työterveyslääkärillä uusimassa lääkeittäni ja näytin hänelle samalla myös patin isovarpaan juuressa. Olin aina ajatellut, että se on vanha vamma, joka voitaisiin ehkä korjata leikkauksella. No, lääkäri halusi sen heti kuvata ja soitti minulle parin tunnin kuluttua ja kertoi, että jalassa on todella paha nivelrikko. Yksi nivelväli puuttuu kokonaan. Lääkäri ihmetteli, eikö jalkaa särje. No, ei särje. Se on  ollut tuollainen kuusi vuotta, joten kipuun on ehkä tottunut. Välillä se on pahempi ja nyt olen huomannut, että toisessa jalassa on samassa kohdassa kipeä paikka, joka ehkä on uuden nivelrikkokohdan alku. Toivottavasti selkäkivut eivät liity mitenkään tähän. Luultavasti kyseessä on iskias-tyyppinen kipu, koska se "vetää" jalkaan, mutta ehkä en enää suorita näitä omia diagnooseja.

Miehelle sain labra-ajan keskiviikoksi ja samana päivänä hänellä on myöskin olkapään magneettikuvaus. Kahden viikon kuluttua hänellä on sitten aika Paimion sairaalaan, jossa jalkaterät ja kädet kuvataan ja tavataan sitten vielä reumalääkärikin. Toivottavasti jotain selviää pikku hiljaa, että saadaan kunnon lääkkeet.

Nyt lähden katsomaan Karjalan kunnailla -sarjan uutta jaksoa ja tekemään adventin kunniaksi sen jälkeen homejuustopiparikierteitä ja ensimmäiset joulutortut. Ensimmäinen lahjasukka alkaa valmistua! Saa nähdä montako ehdin tehdä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!