Nyt alkaa olo olla parempi. Olen jaksanut olla viikon töissä ja ajattelin nyt vielä vähän vetää yhteen tuota meidän perheen loppuvuotta, kun tähän koneen viereen istahdin.

Kiitokset muuten kaikille ihanilta kommenteista ja paranemisen toivotuksista!

Marraskuu kului töissä kovasti kouluttautumassa ja kouluttamassa. Matkapäiviä kertyi ihan mukava määrä.

Lopulta saimme isovanhemmille hoitopaikan erään hoitokodin dementiaosastolta. Tosin olemme nyt sitä mieltä, että se välttämättä ole oikea paikka mammalle, jolla ei vielä ole niinkään dementiaa vaan ainoastaan tämä ikävä maksasairaus, joka tekee hänestä välillä hyvin muistamattoman ja välillä aivan sekavan. Riippuen siitä kuinka vähän maksa on toiminut ja kuinka myrkkyistä verta välillä verenkierrossa kiertää. Se on ikävää, kun mamma on aina ollut aivan mahtava persoona. Iloinen ja muiden hauskuuttaja ja nyt hän on välillä niin sekainen ja kamala suustaan, että häntä häpeää todella paljon. Se on raskasta myös papalle, joka hänen kanssaan asuu ja elää. Hän siinä lähimpänä välillä joutuu haukkumista kuuntelemaan. Mutta onneksi taas tällä hetkellä on menossa parempi vaihe ja heillä on ihan mukavaa. Parasta tilanteessa on tietysti se, että äitimme sai muuttaa takaisin omaan asuntoonsa ja saa elää omaa elämäänsä, johon hänellä on oikeus. Kyllä tässä yhteiskunnassa täytyy olla niin, että ei omien lapsien tarvitse huolehtia 24/7 omista vanhemmistaan siinä vaiheessa kun he alkavat olla kykenemättömiä asumaan omillaan. Välillä jo tuntui, että äiti väsyy aivan kokonaan!

Mökillä kävimme viimeisen kerran marraskuussa, kun laitoimme vedet pois ja mökin talvikuntoon. Nyt sinne on sitten rahdattu kaikki mamman ja papan asunnosta jäänyt tavara, joka sitten tarkastetaan keväällä kunnolla. On siinä kova homma!  Mutta ehkä se kaikki saadaan kuntoon.

Marraskuussa meillä oli myöskin ensi-ilta juhlat. TV:stä tulee nyt keväällä sarja Jotain rajaa, joka kertoo koulukiusaamisesta ja siinä on yhtenä avustajana meidän esikoisemme. Hänellä on rooli yhden koulukiusatun isoveljenä ja kyllähän tuo hyvin hommansa hoiti. Koko sarja on muuten hyvä, joten kannattaa katsoa se lasten kanssa, kun TV 2 sen esittää. Sarja on kyllä rankka, tekijät ovat saaneet hyvin todenmukaisesti kuvattua koulukiusaamista. Aikuista ainakin välillä jopa ahdisti. Tekijöinä ovat Metsämarja ja Antti Aittokoski, jotka ovat jo aiemmin yhdessä tehneet elokuvan Kollikallion skidit. Heitä saamme myös kiittää siitä, että esikoinen lähti edes yrittämään Hevimusikaaliin pääsyä.

Isäntä kävi marraskuussa opettelemassa riistalihan leikkauksen ja saa nyt tehdä sitä metsästysseuroille tarvittaessa. Peura ja hirvi on opeteltu paloittelemaan ja leikkaamaan. Muuten miehet kävivätkin jo paljon metsästämässä ja muutama jänis ja fasaani on täyttänyt pakastintamme.

Minä kävin marras- ja joulukuussa ahkerasti talviuinnilla. Töistä sain mukaani kaverin, jonka kanssa kerran viikossa vietimme liikuntatuntimme tuolla uimarannalla. Vesi oli yllättävän pitkään lämmintä. Aina sellaista + 7-8 asteista. Taisin ehtiä käydä kerran sellaisessa alle 4 asteisessa vedessä ennen sairastumista ja nythän se onkin sitten kiellettyä hommaa. Uuden keuhkokuvan jälkeen pitää kysyä lääkäriltä mitä mieltä hän on asiasta, mutta sairaanhoitajatätini oli sitä mieltä, että parempi olisi mennä talviuinnille vasta ensi talvena. Ja hiihtoretket kielsi jo sairaalan lääkäri kun lähdin sieltä pois 5.1..

Meillä oli nuorimmaisella keuhkokuume-epäily jo pikkujouluviikonloppuna, mutta onneksi hänellä ei sitä silloin ollut. Se tietysti oli sitten seikka, joka hieman hidasti minun tautini diagnosointia, kun ajateltiin, että jos sekin on sitten kuitenkin jotain muuta. Eipä ollut ei!

Työpaikan pikkujoulut vietettiin ihanasa Paraisten saunarantissa. Kokoustimme ensin päivän ja sitten ulkoilimme pari tuntia, jonka jälkeen vietimme mukavat tunnit savusaunassa ja kylpytynnereissä lilluen sekä ihanaa jouluruokaa syöden ja joululauluja laulaen. Aivan mahtavat juhlat! Meillä onkin paineita ensi pikkujouluihin, sillä minut valittiin TYKY-ryhmään näitä juhlia järjestämään jatkossa. Ensimmäinen kokous on jo pidetty ja hyvin liikunnallisia tapahtumia me saimme listallemme. Vaviskaa työkaverit!

Joulukuun alussa juhlimme pappamme 90-vuotispäivää! Hän oli niin iloinen ja nauravainen ja totesi, että kyllä oli mukava täyttää vuosia ja hauska on ollut näin kauan elää. Ei sitä kaikki tällaisia vuosia enää juhli. Päivällä hänen luonaan olivat käyneet myöskin sotainvalidien edustajat ja vähän sukulaisia. Me olimme vasta seuraavana päivänä, kun varsinaisena päivänä oli aivan älyttömän huono ajokeli. Emme viitsineet sitten illalla lähteä ajamaan pimeässä enää pienen hetken vuoksi. Tämä oli myöskin sankarin toivomus, ettei meille vain satu mitään.

Tämä syksy oli jotenkin niin rankka ja kiireinen, että joululahjoja ei tullut itse tehtyä kuin yhdet sukat parhaalle kaverille. Häneltä sain muuten aivan upean nyplätyn pitsiliinan, jonka hänen äitinsä on aikoinaan itse tehnyt. Se on todella upea! Nypläys on laji, jota en itse tajua lainkaan, joten arvostan tekijöitä erityisen paljon.

Jouluviikko kului vauhdilla ja joulu vietettiin oman perheen kesken rauhallisissa tunnelmissa. Jouluviikon olin hieman flunssainen, joten leipomiset jäivät tekemättä, mutta tulee se joulu tänä vuonnakin. Ehkä silloin jaksan paremmin. Kilttejä me olimme olleet, lapset saivat mieleisiään paketteja kuten me itsekin. Joulupäivänä kävin aamulla kirkossa ja meidän piti lähteä käymään siskoni luona perinteisellä jouluvierailulla. Kuitenkin keskimmäinen nuori oli aattoiltana kuumeessa ja vierailumme sitten jäi, ettemme vie mitään tautia siskon perheelle. Ajoimme silti käymään Lohjalla, kun veimme esikoisen auton miehen pikkuveljelle huoltoon ja remonttiin. Kytkin piti vaihtaa ja laittaa uusi tuulettimen moottori, jotta etulasi aukeaisi aamulla nopeammin. No, autoa ei ole vieläkään haettu sieltä pois, sattuneista syistä. Enpä olisi kyllä sillä nyt mihinkään kulkenutkaan ja kun esikoinen ei vielä saa ajaa, niin eipä tuolla ole väliä. Silloin oli muuten todella liukasta ja soittelin sitten äidillekin, että ei välttämättä lähde liikkeelle vielä siskon luota. Tapaninpäivänäkään ei sitten ajeltu siskon luo syömään, kun myrsky vei heiltä sähköt koko päiväksi. Kotona saimme sentään lämmintä ruokaa ja nuorisolla oli hommia kun pelit ja tv:t toimivat.

Seuraava viikko sitten kuluikin sairastaessa kotona. Pahoittelin nuorille, etten jaksanut tehdä heidän kanssaan mitään, kun olin niin kipeä. Sairastelu johti sitten sairaalareissuun ja miehet hoitelivat uuden vuoden täällä keskenään. Esikoinen oli kavereidensa kanssa, joten hiljaista oli kotona ollut. Onneksi heillä oli edes vähän raketteja ammuttaviksi. Itse olin silloin niin kipeä, että koko vuodenvaihde on hämärän peitossa.

Tämä vuosi on kulunut tämän sairastelun merkeissä. Ensimmäinen viikko kului siellä sairaalassa ja sitten seuraavat kaksi viikkoa kotona maaten. Mies oli muuten sairaslomalla vielä tämän viikon, koska hänen olisi pitänyt vaihtaa työmaataan ja olla ulkotöissä. Lääkäri katsoi, ettei niin pian keuhkokuumeen jälkeen tehdä ulkotöitä.

Tämän viikon torstaina olimme sopineet, että mieheni hakee minut töistä. Olisi kannattanut tulla kotiin bussilla, sillä mieheni kolaroi uuden automme. Jono pysähtyi yllättäen ja liukkaus teki tehtävänsä. Auto pysähtyi vasta edellä ajavan perään. Onneksi vauriot eivät ole pahoja, mutta kyllä ne nyt kuitenkin vakuutukseen laitetaan. Sen verran on painunutta peltiä ja naarmua etukulmassa. Onneksi ei tullut mitään henkilövahinkoja. Nuoret olivat matkassa mukana ja he kyllä järkyttyivät melko kovasti. Se purkautui sitten kovalla riidalla illalla kotona. Miksi ihmeessä kaksosilla on niin kovaa kateutta ja kilpailua aina keskenään, vaikka sitä ei kyllä tietoisesti ole heille kasvatettu? Ehkä he ovat vain sen luontoisia, että kaikki pitäisi aina mennä samojen nuottien mukaan. Ehkä he myöskin tekevät niin kovaa eroa tässä vaiheessa toisistaan, kun tietävät, että toinen saattaa opiskella ensi syksynä eri paikkakunnalla. On vaikeaa erota siitä, jonka kanssa on koko lapsuutensa jakanut huoneen ja kaiken omistamansa tavaran. Kaikki on tehty yhdessä, mutta nyt ainakin koulutusala tulee olemaan eri molemmilla. Onneksi mies sai ilmeisesti hankittua molemmille kesätyön, ettei toisen tarvitse tuntea kateutta siitä että toinen töissä ja toisen siitä, että toinen saa lomailla. Helpottaakohan tämä vanhemmuus koskaan?

Näiden kotiviikkojen aikana sain katsottua kaikki kaudet Gilmoren tytöistä ja luettua paljon vanhoja lehtiä sekä yhden Robin Cookin kirjan. Onneksi en lukenut sitä sairaalassa. Kirjassa kun tapettiin potilaita yöaikaan sairaalassa tippapullon avulla. No, onneksi en koskaan ajattele romaania todellisuuteen.

Nyt pitäisi alkaa ottaa puikkoja käteen. Esimieheni täyttää helmikuussa 50-vuotta ja sukkalanka on jo ostettu. Ostin myös Novitan sukkalehden josta löysin jo mallinkin. Ja täällä kotona pitäisi jaksaa myös imuroida, sillä roskaa tuntuu olevan joka nurkka täynnä. Ulkoilu on vielä ollut hyvin vähäistä, kun tälläinen 10 asteen pakkanen tuntuu jo tuolla keuhkoissa. Hitaasti mutta varmasti tässä mennä kohti tervehtymistä!

Oikein hyvää alkavaa helmikuuta kaikille! Kohtahan se on jo kuulkaa kesä!