tiistai, 10. lokakuu 2017

Metsäleskenä

Se on taas se aika vuodesta, kun minä saan olla kotona yksin. Mies lähti lauantaina esikoisen kautta pohjoiseen. Tällä viikolla linnustetaan ja ensi viikolla on vuorossa hirvijahti isommalla porukalla. Silloin reissuun lähtee myös yksi pojista. Siis se, joka kihlautui kesällä ja jonka tyttöystävän mielestä tämä ei ole yhtään kivaa.Sanoinkin pojalleni, että on parempi heti vain opettaa hänet myös siihen, että molemmilla on myös omia menoja. Koko aikainen yhdessä olo ei välttämättä ole aina hyväksi. Itse ainakin olen huomannut tarvitsevani välillä ihan tätä omaa aikaa.

Tosin kiirettä tässä on pitänyt. Viime perjantaina oli Lakimiespäivä Helsingissä, johon osallistuin nyt ensimmäistä kertaa. Päivä oli todella hieno ja puhujat aivan loistavia. Paikalla olivat mm. oikeusministerimme ja tanssitaiteilija Jorma Uotinen, joka kertoi kerran erään toimittajan kirjoittaneen hänestä, että hän on tullut tunnetuksi lähinnä silmälaseistaan. Mahtoi taiteilijaa harmittaa, sillä kyllähän hänen ansionsa ovat aivan muualla kuin silmälaseissa. Millaisia ovat meidän toimittajamme nykyään, elleivät tiedä edes kenestä kirjoittavat. Puhujarepertuaarissa olivat myös Sixten Korkman ja Alexander Stubb. Heidän puheenvuoroistaan olin aivan hurmaantunut. Kuten koko päivästä. Ja kuoro Lain huuto esiiintyi pariinkin kertaan todella hienolla Suomi100 -teemaisella ohjelmistollaan. Säkkijärven polkkakin sai aivan uuden soinnin.

Lauantaina sitten pakattiin miehen tavaroita ja tietysti puhelimen laturit jäivät tänne. Onneksi minulla on huomenna Helsinkipäivä ja reissuun lähtevä poika on samoihin aikoihin kanssani keskustassa niin saan ne hänen matkaansa. Vien hänelle myös tämän hänen tietokoneensa, kun hän kaipaa pelimahdollisuuksiaan. Lauantai-iltana äitini kävi noutamassa minut ja Ekan toisen pojan asunnolle, jossa kävimme yhdessä siivoamassa. Poikani on ulkoistanut tällaiset kotiaskereet äidille vielä tässä vaiheessa. Eikä hän juuri sellaista ehtisi tehdäkään kun käy siellä kotona vain nukkumassa ja vaihtamassa vaatteet. Arki vapaana saattaa tosin olla päivän kotona, mutta viikonloppuna tulee mielellään käymään kotona. Ekaa heillä on aina ikävä! (ja ehkä vähän äitiä)

Siivouksen jälkeen palasimme äidin kanssa tänne meille. Saunoimme ja söimme hyvän iltapalan ja niin se ilta vierähti yön puolelle, ennen kuin ennätimme nukkumaan.

Sunnuntaina vietettiin äidin kanssa kotipäivää. Pesin kaksi koneellista pyykkiä, opetin äitiä kutomaan sukan kantapään, kun oli jo unohtanut ja kävimme ajelulla. Poika tuli matkaseurueensa kanssa tähän kaupunkiin ja yöpyikin heidän kanssaan keskustan hotellissa. Koska kyseessä oli pieni ulkomaalainen ryhmä, matkanjohtaja halusi esitellä meidät ryhmmälle, kun kuuli, että olemme äiti ja isoäiti. Pari ryhmän jäsentä totesi arvanneensa tämän, kun olemme niin samaa näköä. Olihan se hienoa, kun poika oli täällä hienolla linja-autolla ja selvästi nautti työstään. Äiti kulki rinta rottingilla. :)

Hän tuli sitten kanssamme syömään ja vei sen jälkeen ryhmän hotellille. Hain hänet sitten vielä kotiin saunaan ja vein sitten hotellille nukkumaan. Olipa mukava turista pitkästä aikaa ihan kahdestaan asioista. Hänen kohdallaan on niin totta nuo vanhan kerhotädin sanat, että "lapset ovat aina laina, mutta pojat erityisesti". Ei heidän asioihinsa voi sitten enää sillä tavalla puuttua, kun heidän elämässään on se toinen nainen, joka vie sydämestä äidin paikan (ainakin osittain).

Viime yö oli vaikea toiselle pojalle työssä. Hän oli todella ahdistunut ja niinpä kun työt päättyivät 00.00 ja hän lähti ajamaan kotiin päin, hän soitti vielä minulle. Juttelimme koko kotimatkan, joten aloin nukkua noin 02.30. Aamulla tuntui, että ylös nousu oli pelkkää tuskaa. Onneksi työssä on liukumat, joita voi käyttää. No, huomenna kello soi 04.30 tuon matkapäivän vuoksi. Pakko ehtiä ulkoiluttamaan Eka kunnolla ennen lähtöä, mutta onneksi junassa voi sitten hetken nukkua. Lähden kyllä mielelläni, vaikka rankkaa onkin, sillä kyseessä on uuden koulutusjärjestelmän suunnittelu isolle porukalle ja nämä koulutusasiat ovat alkaneet tässä tämän työn myötä kiinnostaa aina vain enemmän. Katsotaan mitä tästä tulee.

Kummasti tämä elämä on pudonnut omiin uomiinsa tuon syyskuun aikana ja on jo oppinut siihen, että pojat eivät täällä kotona kauan viihdy kun tulevat. Nyt on jännä nähdä millainen joulu meille tulee. Koska kyseessä on kaksi linja-auton kuljettajaa, joilla on epäsäännöllisen säännöllinen työ, ei ole sanottua, että heillä olisi jouluna vapaata. Ainakaan molemmilla. Onneksi ei ole pieniä lapsia, joille joulu on tärkeä. Aikuiset voivat viettää sen sitten kun kaikille sopii. Eikä siihen ole enää kuin 11 viikkoa.

Nyt huomaa, että syksy on todella tullut. Täällä on kyllä vielä ollut suhteellisen vähäsateista. Viime ja tällä viikolla on ollut enemmän sateisia päiviä. Olen ollut tyytyväinen, että yksi auto on vielä minun käytössäni. Pyörällä kyllä kulkisi tämän työmatkan nopeammin, mutta aamuisin ei viitsi kastua. Nopeasti sitä laiskistuu, mutta onneksi minun tulee ulkoiltua Ekan kanssa kuitenkin kolme kertaa päivässä.

Pojan sukat tulivat valmiiksi ja isä vei ne mennessään pojalle. Hän piti niistä kovasti ja ne olivat ihan sopivat. Nyt olen hieman huilannut kutimista ja antanut hartioiden levätä. Tuntuvat olevan melkoisen jumissa tälläkin hetkellä, mutta vasta marraskuun lopulla minulla on seuraava aika hierojalle. Luulen kyllä, että kun mies tulee reissusta minun pitää soittaa ja kysyä, onko tullut peruutusaikoja. Muuten hartiat ovat aivan kamalassa kunnossa, kun pääsen hierottavaksi.

Nyt on pakko sulkea kone ja siirtyä sänkyyn. Muuten jää tämäkin yö liian lyhyeksi. 

Ihanaa lokakuuta kaikille!

sunnuntai, 17. syyskuu 2017

Elämä jatkuu

Vaikka se välillä tuntuu niin vaikealta. Perjantaina saimme kuulla, että serkkuni oli menettänyt tyttärensä. 20-vuotias, jolla oli elämä edessä, kuoli tapaturmaisesti. Kävin illalla viemässä surunvalittelukukat ja juttelin äidin kanssa. Tilanne oli äärimmäisen vaikea, sillä olisin halunnut vain jättää kukat ovelle. Ei ollut sanoja, mutta oli edes olkapää, johon sureva äiti saattoi nojata ja itkeä. 

Muuten elämä on taas ollut kiireistä ja tavallista. Poikien armeiijavuoden aikana tottui siihenkin, että olemme täällä mieheni kanssa kaksin ja tietenkin meillä on Eka. Pääsääntöisesti olen kulkenut työmatkat pyörällä, koska ilmat ovat olleet todella kauniin syksyiset. Sienestämässä on käyty pariinkin kertaan ja aina kantterelleja on löytynyt paistamista varten. Niillä on herkuteltu toisten ruokien lisäkkeenä ja ihan sellalisenaan. 

Kävin myös näyttämässä lonkkaani työpaikkalääkärille. Sitä on särkenyt jo pitkään eikä hieronta tehnyt sille hyvää. Lääkäri löysi siitä heti tulehduspaikan ja kahden viikon lääkekuuri on auttanut nyt ihan mukavasti. Toivottavasti pysyy nyt hetken kunnossa.

Juuri työt aloittaneella pojalla oli heti sitten viikonloppuvapaa ja vielä kaksi vapaata heti alkuviikolla, joten hän sai olla muutaman päivän kotona ihan rauhassa. Nyt näyttääkin sitten työtahti muuttuvan normaaliksi, eli vuorot vaihtelevat ja vapaita on yksi kerrallaan. Kovasti hän työstään tykkää ja nyt on ollut kaksi yötä hotellissa, kun olisi ollut niin vähän aikaa nukkua jos olisi ajanut kotiin asti. Perheettömälle tuo on helppoa, kun kaikki varat ovat omassa käytössä eikä menoja ole paljon. 

Aloitin viikko sitten myös syksyn ensimmäiset sukat. Teen esikoiselle unisukkia, kun hän pyysi viime käynnillämme, että sellaiset olisi mukavia. Hänellä oli vain kahdet ja nyt niitä saisi kuulemma tehdä paljon lisää. 

Viikko sitten sunnuntaina jatkoin makuuhuoneeni siivoamista ja koko sunnuntai meni mukavasti yhden nurkan kanssa. Siihen oli kertynyt niin hirmuisesti kaikkea turhaa. Vielä on kirjoituspöydän pintaa siivottavana ja monta muuta kohtaa. 

Töissä on ollut kiirettä ja löysää vuorotellen. Se tuntuu kyllä ihan kivalta, kun pari päivää tekee ihan hirmuisesti hommia ja sitten on pari selkeästi rauhallisempaa päivää. Viime viikolla myös tykyiltiin ja käytiin porukalla Luostarinmäen Käsityöläismuseossa. Meillä oli siellä tunnin opastettu kierros elämästä alueella ja se antoi taas uusia mukavia tietoja menneestä ajasta. Me vain ajattelimme, että mitä me jätämme lapsillemme muistoksi ja perinnöksi, kun nämä rakennukset olivat jo ajalta ennen Turun paloa 1827. Meidän 30 vuotta sitten rakennetetut rakennukset puretaan homeisina. Sitten oli vielä johtajan syntymäpäiväjuhlat, jotka hän oli luvannut meille järjestää. Ihanat juhlat. Ruoka oli taivaalllista ja juomakin hyvää. Kotona olin jo yhdeksältä, että mies pääsi lähtemään töihin aamuyöstä. 

Toinen poika kävi torstaina illalla kotona syömässä, kun toi porukan Turkuun. Nyt hänellä on ollut hienoja autoja, joilla on ajellut ja tykkää työstään kovasti. Perjantaina hän oli myös täällä kotiseudulla päivän ja tuli minun ja ystävättäreni kanssa lounaalle. Olipa mukava, että hän oli täälläpäin. Nyt hän on ollut viikonlopun tyttöystävänsä kanssa mökillä.

Me olimme miehen kanssa eilisen päivän anopin luona. Olipa taas päivä. Olimme perillä klo 13 ja tarjoiluna oli tee/kahvi ja täytekakku. Oli hiukan nälkä kun lähdimme sieltä kotiin päin. Pojan sukkaan tuli tosin päivän aikana varsi ja kantapää kuntoon. Vettä satoi välillä oikein urakalla, joten ulkoilua Ekan kanssa ei voinut edes ajatella. Vierailun jälkeen poikettiin siskon luona hakemaan vähän omenoita ja sitten tultiin kotiin saunomaan ja syömään.  

Mies sitten tällä reissulla sairastui. Tänään on keuhkot polttaneet ja kuumettakin on ollut. Uni on myös maistunut tosi hyvin. Minä ehdin pestä koneellisen pyykkiä ja Turun Päivän kunnniaksi kävin Wäinö Aaltosen museossa Jacob Hahsimoton ihanassa näyttelyssä. Kuvia löytyy instagramin puolelta, kuten muistakin viikon tapahtumista.  Nyt pitäisi vielä lähteä katsomaan illan hieno ilotulitus. Tylsää kyllä yksin, mutta nyt ei enää seuraa ole.  Pikaisesti vielä Ekan kanssa ulos ennen kaupungilla käyntiä.

Ihanaa alkavaa viikkoa! Mulla on huomenna hieronta töiden jälkeen ja tulossa on myös kaksi Helsinki päivää, joten kiireinen viikko on tiedossa!

lauantai, 2. syyskuu 2017

Teholauantai

Niin se taas vierästi kuukausi eikä tänne tullut  yhtään tekstiä, vaikka kuinka ajattelin kirjoittaa useammin. No, instassa kuitenkin on kuvia, joten kuukauden päätapahtumat ovat sielläkin katsottavissa.

Tänään on ollut oikein teholauantai. Mies lähti aamulla auttamaan kaveriaan hallimuutossa ja minä päätin tehdä hommia täällä kotona. Ekan kanssa on tietysti lenkkeilty kahdesti, mutta olen pessyt kolme koneellista pyykkiä, vaihtanut lakanat, silittänyt tyynyliinoja ja pessyt wc:n ja pesuhuoneen. Pesuhuoneeseen vaihdettiin pari viikkoa sitten uusi lamppu, joka on niin tehokas, että seinille pinttyneet saippuat ja muu lika näkyivät aivan liian hyvin. Nyt oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja pestä ne seinät. Onpa ihana mennä illalla saunaan ja sitten puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Niin ja puhdistin minä vielä keittiön kaappien ovetkin ja siivosin keittiön pöydän ja ison pakastimen päällisen. Tosin sitä en vieläkään saanut niin tyhjäksi kuin olisin halunnut.

Äitini ihmetteli, että mikä ihme minuun on mennyt,  kun kerroin päivällä tästä siivoamisesta, mutta huomasi sitten, että tämä energisyys johtuu tietysti tästä alkannesta syksystä. Minä alan elää, kun muut alkavat miettiä siirtymistä talviunille.

Töissä on ollut kiirettä. Esimies ja pari muuta johdon henkilöä ovat lähdössä työmatkalle ja olen järjestellyt niitä asioita viime viikot. Eilen saatiin viisumihakemukset eteenpäin. Lisäksi meiltä lähti kolme henkilöä toisiin tehtäviin tämän syyskuun alusta niin viime viikolla vietettiin sitten läksiäisiä. Lähtijät olivat tehneet salaatin, lohipiirakan ja marjapavlovat ja hankkineet kuohuvat. Lahjaksi ostimme Marimekon kulhot aamupuuroa ja -rahkaa varten kaikille sekä kuohuviinit. Ruokailun jälkeen lähdimme vielä porukalla keilaamaan ja toiset jatkoivat vielä senkin jälkeen, mutta minä lähdin silloin kotiin. Seuraavana aamuna  kun oli työterveden järjestämä työhyvinvointitilaisuus Ruissalossa jo klo 7.25. Kävelimme sellaisen 45 min mittaisen lenkin, jonka jälkeen kävimme uimassa ja pesulla ja sitten vielä kylpylän ravintolassa aamupalalla. Parin viikon päästä olisi vielä tilaisuus ja sitten ne ovat syksyltä ohi. Minun uimiseni ovatkin tänä kesänä jääneet näihin kertoihin. 

Viikolla kävin hieronnassa ja totesimme yhdessä hierojan kanssa, että pakarat ja koko selkä ovat taas totaalijumissa. Hieronta-akatemiassa oli kahden kuukauden tauko, joten sinä aikana meikäläinen ehtii kyllä jumittaa itsensä ihan kokonaan.

Elokuun 13. päivänä vietettiin poikamme ja morsiamensa kihlajaisia heidän kodissaan Espoossa. Heillä on kaunis koti ja morsiammella oli ihana perhe. Meidän puolelta paikalla olimme me ja äitini sekä siskoni miehensä kanssa. Morsiamen puolelta oli hänen vanhempansa ja isovanhemmat sekä muutama täti. Illalla juhlivat sitten vielä kavereiden kanssa ja kaksosvelikin jäi paikalle. Heillä oli ollut todella kivaa. 

15. päivä mieheni vanheni jälleen vuoden. Sitä juhlittiin syömällä hyvin ja lahjomalla hänet kirjoilla ja konjakilla. 

Mökillä on tullut käytyä sen mitä on ehtinyt. Punaiset marjat sain poimittua. Itsellä on nyt pakkasessa sellaiset yli 13 litraa ja pojalle ja miniälle vein 5 litraa. Mustat taitavat jäädä pensaisiin, mutta niitä oli tänä vuonna tosi vähän. Päivä mökillä ja illalla siellä saunominen ovat kyllä sellaiset rentoutuskeinot ettei paremmasta väliä. Tosin tänä vuonna ne pahuksen käärmeet ovat aiheuttaneet hieman jännitystä, mutta niitä on tainnut olla melko lailla joka puolella tänä vuonna enemmän kuin aiemmin. Nyt kun sorsastus taas jo alkoi, se tarkoittaa meikäläisen metsäleskeyttä. Tietenkin sitten viime viikonloppuna miehen lähtiessä reissulta kotiin päin, hajosi auto. Sen kuntoon saamiseen menee kuulemma seuraavat kaksi viikkoa, joten nyt tässä ihmetellään saammeko sijaisauton vakuutusyhtiöstä vai pitääkö hänen käydä Helsingissä pojan vanhalla Volvolla, jonka kestävyydestä ei ole takeita ja polttoaineen kulutus on huima. Onneksi tuo auto on kuitenkin vielä olemassa, vaikka sen maksuja olen tässä jo monta kertaa ehtinyt manata. 

Yhden pojan sairasloma loppui torstaina ja yöllä 00.00 hän aloitti työt. Hän ajaa taas linja-autoa, vaikka sairasloman aikana ehti jo miettiä montaa muutakin vaihtoehtoa. Nyt on kaksi työyötä takana ja aamulla pojan äänessä helisi nauru, kun hän oli lähdössä töistä kotiin. Ei mikään voi äidin sydäntä enempää lämmittää, kun lapsi, joka on ollut 8 kk sairaslomalla masennuksen ja väsymyksen vuoksi, alkaa hymyillä puhuessaan niin  että sen kuulee. Tuntuu, että heidän kaikkien elämänsä on taas saanut oikean suunnan. Kun hän torstaina lähti täältä kohti Helsinkiä ja työmaata, oli autossa monta kassillista tavaraa omaan kotiin vietäväksi. Paljon oli ehtinyt kertyä sinä aikana, kun oli kotona sairastamassa. Huomenna hänellä on vapaapäivä ja lupasi silloin ajella tänne katsomaan formulat ja muutenkin käymään. Seuraavat vapaat ovat sitten seuraavana viikonloppuna ja siitä se arki taas lähtee rullaamaan. Esikoinen tekee Kainuussa lopputyötään ja odottelee nyt innokkaasti maanantaita ja käyntiä koulussa. Hän lupasi myös muutenkin käydä koululla kirjoittamassa lopputyötään, niin ei tule mieleen kaikkia muita tehtäviä asioita. Tähän on nyt keskityttävä ja jouluna on valmistuttava.

Lukeminen on mennyt taas viime aikoina lehtien parissa. Miehen lehtitilausten mukana tullut ilmaislahja oli taas Anna minulle ja sitten minulle tulee myös Eeva. Eeva on kyllä mielestäni paras naistenlehti tällä hetkellä. Siinä on vielä pitkiä ihania artikkeleja ja mukavia juttuja. Ei juoruja, vaan asiaa. Anna tahtoo olla sellainen, että kun sen aloittaa, sen myös samana päivänä lopettaa. Ehkä se on tämä kiireinen elämä tehnyt senkin, ettei lehtiin enää tehdä mitään kunnon pitkiä juttuja. Sen vuoksi on upeaa lukea välillä vanhoja lehtiä ja huomata, että ennen vielä tehtiin kunnon juttuja myös naistenlehtiin. Ei pelkkää muotia ja juoruja.

Puikot ovat selvästi alkaneet huudella tuolla korissa, että otahan meidät käteen. Poikani Kainuussa pyysi itselleen villasukkia, kun käyttää niitä aina kotona ja öisin ja tahtovat sitten nopeasti hikistyä. Minulla on yksi kerä, jonka ostin vähän muuhun tarkoitukseen, mutta teen siitä nyt pojalle seuraavaksi sukat. Kun isänsä menee metsälle lokakuussa, saa käydä viemässä ne pojalle samalla. Sitten minulla on kaksi ihanaa paksua lankakerää, jotka sain pojilta jouluna. Niistä on tarkoitus tehdä itselle asusteita ja tältä seurustelevalta pojalta tyttöystävineen sain 50-vuotislahjaksi kaksi ihanaa kerää sukkalankaa. Niistä saan itselleni ihanat sukat talveksi. Ja jo syksyn saapaskeleille, jos hartiat vain kestävät.

Pari viikkoa sitten tuntui, ettei ole mukavaa asua Turussa, mutta kummasti torin kauheudet ovat jo unohtuneet ja on jatkettu elämää. Onneksi olin juuri silloin lähdössä töistä ja matkani vie torilta pois päin. Poika sitten soitti, kun pyöräilin kotiin, että torilla on puukotettu ja se selitti valtavan hälytysajoneuvojen määrän, jota ihmettelin kaupungilla. Onneksi tekijä on saatu kiinni ja hänet saadaan teoistaan tuomittua. Se on suomalaisen yhteiskunnan onni, ettei meillä poliisilla ole liian herkkä liipasinsormi. Monessa muussa valtiossa tekijä olisi ammuttu. 

Tästä on kuitenkin jatkettava eteen päin ja ajateltava, ettei sellaista tapahdu toista kertaa. Me olemme kauan asuneet täällä alueella, jossa on paljon maahanmuuttajia ja lapsemme ovat jo pienestä pitäen olleet samoissa eskariryhmissä ja koululuokissa maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kanssa. Harrasstuskentillä heitä oppi aikoinaan tuntemaan ja naapureinakin heitä oli. Mukavia perheitä, jotka ovat äärettömän sydämellisiä ja miellyttäviä. Mutta meihin kaikkiin mahtuu niitä "mätiä omenoita". Kuten poikani sanoi, ei kukaan puhunut, kuinka monta muuta samana viikonloppuna kuoli puukotusten uhreina, kuin nämä henkilöt torilla. Ainahan Suomessa on puukko heilunut, oli tekijä sitten humalassa tai sairas tai sokean raivon vallassa.  Tätä tekijää en yritä ymmärtää enkä missään tapauksessa puolustele, mutta mitä nopeammin asia unohtuu, sen vähemmän he saavat sitä huomiota, jota tällä haluttiin saada.

Nyt tuo Eka käy tuossa vieressä siihen malliin nuuhkimassa, että äipän pitäisi ymmärtää lähteä lenkille. Sauna lämpiämään ja ulos hetkeksi. Ihanaa alkanutta syyskuuta  kaikille. 

sunnuntai, 6. elokuu 2017

Elokuuta

Niin se on taas tämäkin kuukausi lähtenyt käyntiin. Työt aloitettiin viime viikolla ja nopeasti se elämä taas solahti normiarkeen. Eilen käytiin pojan Tammelassa Hakkapeliittamarkkinoilla. Olen sentään naapurikunnasta kotoisin ja nyt olin ensimmäistä kertaa paikalla. Tällä kerralla meidät houkutteli paikalle kuopuksen entisen työantajan sisko. Hän on tapahtuman puuhanaisia ja oikein todella mukava nainen. Mustialan koulun pihalla oli valtavasti torimyyjiä, siellä oli sotilaiden leiri, kuninkaalliset ja vallasväki sekä hovitansseja. Kauniissa ympäristössä ihana tapahtuma. Kerta oli ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen.

Kunhan olimme kierrelleet torilla tarpeeksi ja katselleet ympärillemme, siirryimme vielä mummin eli äitini luokse kahville. Hänellä oli ystäväperheen koira hoidossa ja poikanihan oli taas kerran ihan myyty. Tosin Hilmakin piti kovasti pojastani. Olo oli hyvä, kunhan rapsutuksia riitti ja niitä todella riittää, kun pojastani on kyse.

Tänään aamu alkoi vesisateella. Eka ei suostunut tietenkään lähtemään ulos joten päivä meni sisällä. Mies laittoi riistasta ihanaa pataa, minä hain kaupasta perunoita ja kukkakaalia lisukkeeksi. Sitten tietysti ruoan laiton lomassa meiltä meni yhtäkkiä keittiöstä ja eteisestä valot ja pakastimesta sähkö. Sitä siinä ihmeteltiin aikamme ja lopulta soitettiin huoltomiehelle. Tietysti mies oli tähän mennessä kartoittanut, että sähkökatkon aiheuttaa liesituuletin. Nyt meiltä on maustehylly irrotettuna (tulipahan pestyä kunnolla), kun hän tutki, että löytyykö sen takaa pistoketta. Ei löydy! Todennäköisesti sade aiheutti jonkun sähköongelman tuolla katolla olevissa laitteissa. Samanlainen ongelma on kuulemma taloyhtiön toisessakin huoneistoissa ja heillä oli sentään tulossa ristiäiset.  Onneksi saimme ruoan valmiiksi ja koneellisen pyykkiä pestyä ja sadekin helpotti, joten Ekan kanssa on saatu pieni lenkki tehtyä.

No, mies kun totesi aamulla, että ellei olisi blogeja ja instagramia, joiden kanssa viettää aikaa, niin voisin saada jotain muutakin tehtyä. Ajattelin kuitenkin tänään kirjoittaa, kun sain myös siivottua tuota omaa sängynvierustaani. Siihen oli kertynyt kaikkea ylimääräistä. Siinä kun on pinot sekä joululehdille, että sisustuslehdille ja päälle tahtoo kertyä monenlaista. Tilipäivänä voisi käydä ostamassa näille lehdille omat laatikot. Pysyisivät silloin ehkä pölyttömämpinä.

Tänään on taas mentävä ajoissa nukkumaan, koska huomenna on työpäivä. Ensi viikolla on taas jo ensimmäinen matkapäiväkin. Ja pojalla työhaastattelu tiistaina! Ehkä tärppää. Työ olisi ainakin hieman erilaista kuin tähän asti. Palataan siihen jos homma natsaa, mutta peukut pystyyn.

Ihanaa alkavaa viikkoa ja mukavia koulupäiviä niille, jotka ensi viikolla jo koulunsa aloittavat!

torstai, 3. elokuu 2017

Blogi 10 v

Tänään on 10 vuotta ensimmäisestä blogikirjoituksesta. Tähän blogiin olen kirjoittanut 261 artikkelia ja muutaman kirjoitin toisella nimellä, mutta vaihdoin nimeä, kun kuulin, että sellainen henkilö seurasi tätä, jonka ei halunnut sitä lukevan. Paljon on tässä 10 vuoden aikana tapahtunut. Olin aloittaessani sairaslomalla masennuksen vuoksi ja sen jälkeen kun palasin töihin olen vaihtanut työpaikkaa kahdesti. Viimeiset 7 vuotta olen työskennellyt valtion palveluksessa ja olen elämääni hyvin tyytyväinen.

Mies taisi silloinkin olla töissä Helsingissä ja on siellä taas. Nykyisin hän sentään käy yöt kotona nukkumassa. 

Lapsia oli silloin kolme poikaa, jotka kävivät koulua ja asuivat kotona. Nyt vanhin on ollut 5 vuotta Kajaanissa opiskelmassa ja lopultakin valmistuminen alkaa häämöttää. Kaksoset opiskelivat ensin ammattikoulussa eri ammatit; rakennusmies ja linja-auton kuljettaja. Nyt toinenkin on vaihtanut alaa linja-auton kuljettajaksi, saanut työpaikan Helsingistä, löytänyt sieltä tyttöystävän ja kihlannut hänet heinäkuun alussa. Virallisia juhlia vietetään viikon kuluttua sunnuntaina. Kesällä on siis tapahtunut yllättäviä asioita. Toinen kaksosista teki vuoden töitä ja täydellisyyteen pyrkivänä väsytti itsensä. Nyt hän on miettinyt mitä tekee tulevaisuudessa. Onneksi on saanut tilanteeseen myös apua ja tilanne alkaa pikku hiljaa parantua.

Blogin kirjoitusaikana meille on tullut myös koira; dreeveri-poika Eka, joka reippaasti kommentoi koirablogeissa, mutta ei vielä ole saanut omaa blogia. Toisinaan kirjoittelee kuulumisiaan täällä minun blogissani. Mutta kun päivän olen töissä koneella, ei tahdo aika illalla riittää koneen viereen istumiselle ja kirjoittamiselle. Eka vie myös aikaa. Töiden jälkeen lähdetään lenkille, tullaan kotiin, syödään, käydään kaupassa ja pestään pyykkiä ja mahdollisesti saunotaan. Siinä se ilta pikaisesti menee. Omat harrastukset ovat tänä vuonna olleet tosi vähissä. 

Tämän vuoden keväällä vanha työkaveri houkutteli minut myös instagramiin. Niinpa puhelimella tulee räpsittyä kuvia ja siirrettyä ne sitten instaan. Siellä olen samalla nimellä kuin täälläkin. 

Loma päättyi maanantaina. Se vietettiin pääosin kotona. Esikoinen oli koko lomani ajan kotona. Toisen kaksosen kanssa kävin risteilyllä ja sitten meillä oli parhaan kaverini ja miehensä 100-vuotisjuhlat. Viimeisellä viikolla kävimme vielä viemässä esikoisen omaan kotiinsa ja takaisin tullessa poikkesimme Iivarin luona kylässä. Olipa kiva tavata Iivari ja emäntänsä tänä kesänä. Iivari nautti kun poikani rapsutteli häntä koko vierailun ajan. Naamapesunkin poika sai. Minä en tällä kerralla saanut mennä lähelle. Eka nosti aina hirveän metelin kun lähestyin Iivaria tai se minua. Äipän peräkammarikoirasta on tullut mustasukkainen. Saattaa toki johtua siitäkin, että toisen pojan morsiammella on kaniinimäyräkoiran pentu, joka on pari kertaa käynyt meillä ja härnännyt Ekaa. Tietysti se on meidän kaikkien lellikki, kun on pieni. 

Tässä ne suurimmat asiat. Yritän löytää aikaa tämänkin päivittämiselle hieman useammin, mutta hyväähän kannattaa aina odottaa! :)