tiistai, 14. helmikuu 2017

Ystävänpäivä

Toivotamme Ekan kanssa ihanaa ystävänpäivää kaikille blogitutuille!

Eka%20ja%20nalle.jpg

On hyvä ottaa ystävä kainaloon ja halata välillä kunnolla.

sunnuntai, 12. helmikuu 2017

Sunnuntai 12.2.2017

Minun mammani täyttäisi tänään 100 vuotta. Näitä juhlia ei kuitenkaan juhlita, koska mamman kuolemasta tulee syksyllä jo 36 vuotta. Hän sai aivoverenvuodon, johon menehtyi kohtausta seuraavana aamuna. Hänen kuudes lapsenlapsensa syntyi viikon kuoleman jälkeen. Minä olin mamman kuollessa 14 vuotias, joten ehdin tutustua häneen ja muistan hänet hyvin. Mutta paljonhan minullekin jäi hänestä vielä vieraaksi. Mamma tuli sodan jälkeen Pohjanmaalta Hämeeseen pienen talon emännäksi, synnytti 6 lasta, joista 1 kuoli 2-vuotiaana omalla pihalla jäätyään auton alle. Mamma teki työt navetassa ja pellolla. Ensin oli lehmiä ja myöhemmin sikala. Pappa ajoi maitoa tiloilta meijerille ja teki tietysti myös pelto- ja navettatöitä. Talo rakennettiin sodan jälkeen huonoista materiaaleista ja lasten määrän lisääntyessä taloa kasvatettiin ylös ja sivuille. Koska me asuimme vain 10 kilometrin päässä mammalasta käytiin siellä ainakin kerran viikossa. Isän nuorin veli on minua vain 6 vuotta vanhempi, joten meillä on ollut yhteiset touhut koko lapsuusajan. Hoidossa tai lomalla en juurikaan täällä mammalassa käynyt, koska mammalla ei ollut aikaa lapsille samalla tavalla kuin äidin äidillä, joka oli kotona pienessä omakotitalossa papan kanssa ja ehti olla meidän kanssa täysipäiväisesti. Täällä isän kotona oltiin aina jouluna Joulu- tai Tapaninpäivänä koko suvun voimin. Äitini käy tänään viemässä kynttilän mamman haudalle.

Viikonloppu on mennyt ulkoillessa. Ekan kanssa on tehty molempina päivänä yli tunnin mittaiset aamulenkit, kun kelit ovat mitä mainioimmat. Aurinko paistaa ja pakkasta on vain muutama aste.

Eka on juossut pitkin metsiä ja peltoja kuono maassa.

Olemme lähdössä parin viikon päästä miehen kanssa käymään Kempeleessä ja Kajaanissa ja minä meinaan jättää Ekan kotiin. Saa nähdä maltanko jättää koiran kotiin. Kyllähän pojat sitä hoitaa kotona, mutta viikko ilman koiraa. Huh! Tosin olihan minä syksylläkin niin, kun kävin Kajaanissa.

Katselin myös matkatoimiston sivuja. Olen jo viime vuonna sanonut, että haluan lähteä matkalle äitini kanssa, kun täytän 50 vuotta keväällä. Ensin ajattelimme Roomaa, mutta taloudellinen tilanne ei salli sellaista matkaa ja nyt on ajatuksissa ollut Pärnu. Katselin, joko hotelli- tai kylpylämatkaa. Hotellimatka ei ole paljon edullisempi, koska siihen pitää sitten itse maksaa ruoat. Kylpylämatkaan kuuluu aamiainen ja illallinen sekä 4 hoitoa. Se kuulosti aika ihanalta.

Koska tänään vietetään lukurauha-päivää, ajattelin seuraavaksi lukaista teidän ystävien blogitekstit ja siirtyä sitten tallenteisiin. Käyhän sekin lukemisesta, kun lukee tekstejä? :) Ja on minulla tuolla ihan oikeaa luettavaakin.

Eilinen päivä kuluis Forssassa pojan luona. Hän on saanut aikamoisen flunssan eikä jaksanut lähteä ajelemaan tänne, niin mehän ajoimme kaksosveljen kanssa sitten sinne. Kävin kaupassa, syötiin ja siivoiltiin vähän. Otin pyykit matkaan ja käytiin mummin luona kahvilla. Kotiin ehdittiin saunomaan ja aikaisin unille. Nyt jos laittaisi vielä pyykkikoneen päälle niin olisi taas yksi kotityö pois murheista.

Miehellä on enää viikko töitä entisessä paikassa ja sitten alkavat uudet tuulet. Jännittävää ja mukavaa!

Ohessa vielä kuva Ekasta tämän päivän lenkillä!

EKa12.2..jpg

keskiviikko, 1. helmikuu 2017

Keskiviikko 1.2.2017

Kuten huomaatte, niin minkäänlaista ideaa tai älynväläystä ei käynyt päässä otsikkoa kirjoittaessa. Muutenkin tuntuu pää kyllä jotenkin tyhjältä. 

Tänään alkoi helmikuu. Töissä oli äärettömän kiireinen päivä. Uusi työntekijä, intran päivitystä, koulutussuunnittelua, järjestelmän avausta ja kaikkea muuta. Viimeisenä niittinä kaikille kerrottu videoluento, jota piti päästä itsekin seuraamaan. Hetkessä selvisi, ettei se onnistukaan enää. Koulutustilan koneet oli päivitetty ihan uuteen järjestelmään emmekä me ole itse siinä vielä. Kyllä hävetti, kun ihmisiä odottaa videon päässä eri puolilla maata luennon alkua eikä mitään tapahdu. Mutta tällaisia ne järjestelmät ovat.

Viime viikolla olin kuuntelemassa työterveyslääkärin luentoa siitä, ettei lääkärin kirjoittama sairasloma ole paperi sitä varten, että voi olla pois töistä vaan todistus sairaspäivärahaa varten. Että mä aloin tunnin jälkeen nähdä punaista! Ihmisen kuuluisi hänen mukaansa käydä lääkärissä ja mennä sitten sen jälkeen viemään sairaslomalappu työnantajalle, joka päättää saatko sairastaa kotona vai voidaanko sinulle osoittaa töissä korvaavaa tai kevennettyä työtä, jota teet sairaana. Erityisesti tämä pitää pitää mielessä erilaisten leikkausten jälkeen, joissa lääkärit antavat potilaan työtä tietämättä aina saman verran lomaa. Esim. jalkaleikkauksen jälkeen voit mennä töihin, kun suurin kipu on mennyt ohi ja lääkemäärää on vähennetty. Jos siis teet istumatyötä. Sama koskee käsileikkauksia. Toisella kädellä pystyt tekemään työtä. Surun vuoksi ei voida antaa sairaslomaa, koska se on elämää, ei sairaus. Eri asia on voitko tehdä esim. asiakaspalvelua, jos koko ajan itkettää. Mihin h****tn torppariaikaan olemme palaamassa? Eikö työntekijän oikeuksista ole tapeltu aikoinaan ihan riittävästi, että työntekijän olot ovat edes vähän paremmat? Nytkö meidän on palattava tuohon aikaan takaisin, jotta yrittäjät rikastuvat vielä sairaan työntekijänkin kustannuksella? Tämä ei sovi minun ajatusmaailmaani!

Meidän elämästämme on jostain syystä pikku hiljaa tehty monessa asiassa monin verroin aikaisempaa hankalampaa. Olin juuri hakemassa apteekista kilpirauhasen vajaatoimintaan syötävää hormonia ja nyt kun lääkäri on kirjoittanut reseptiin vuoden annoksen, piti farmaseutin laskea, että paljonko syön lääkettä viikossa kertoa se vuoden päivillä ja laskea sitten kuinka kauan 100 tabletin pakkaus kestää. Jos otan kolmen kuukauden lääkkeet, saan hakea lisää vasta kun kotona on enää jäljellä 3 viikon lääkkeet, kahden kuukauden annoksesta saa olla jäljellä 2 viikon lääkkeet ja kuukauden annoksesta viikon lääkkeet. Eiköhän tämä vielä meillä ns. normimuistisilla keski-ikäisillä toimi, mutta entäs vanhukset? He saattavat käydä harvoin apteekissa ja sitten eivät saa lääkkeitä, jos niitä on liikaa kotona. Voi elämän kevät! 

Sama juttu näiden sairaslomien kanssa. Jos sairasloma kestää yli 90 päivää, pitää 90 päivän kohdalla käydä työterveyslääkärillä pyytämässä lääkärin lausunto siitä, tuleeko ihmisestä vielä työkykyinen.. Mistä ihmeestä sen tietää siinä vaiheessa, jos sairaslomaa on myönnetty jo valmiiksi pidemmäksi ajaksi. No, jotain sen lääkärin on kirjoitettava, sillä muuten potilaan päiväraha loppuu siihen kun todistuksen olisi pitänyt olla Kelassa. Tarkoitus ilmeisesti on hyvissä ajoin alkaa miettiä, pitääkö tehdä jotain kuntoutussuunnitelmaa tms. Mutta kyllä se esim. masennuspotilaan oloa hankaloittaa, ellei tunne itseään vielä lainkaan työkykyiseksi tai pitää pelätä onko lääkäri sitä mieltä, ettei hänestä enää työkykyistä tulekaan. Ota näistä selvä!

No, kaiken tämän kurjuuden keskellä elämässä on ollut hyviäkin hetkiä. Mieheni, joka on sentään 50 + sai uuden työpaikan ja päätti jopa ottaa sen vastaan. Työnkuva muuttuu ihan erilaiseksi ja palkka myös. Työmatka lyhenee päivässä vajaan 100 km, joten sekin tuntuu mukavalta, eikä aamulla tarvitse olla töissä klo 7 eli saa nukkua hieman pidempään. Tätä juhlistettiin perjantaina illalla täytekakulla, vaikka silloin miehellä oli tietysti olo, että tekikö hän oikean ratkaisun. Eihän sitä koskaan tiedä, ellei yritä. 

Olin poikani kanssa perjantaina Turun filharmoonisen orkesterin konsertissa, jossa vihittiin käyttöö orkesterin uusi harppu. Musiikki oli upeaa. Eniten pidin Mozartin konsertosta harpulle, huilulle ja orkesterille. Ihanan iloista ja vauhdikasta. Einojuhani Rautavaaran konsertto harpulle ja jousille oli melko vaikeaselkoinen kuten moni nykysäveltäjän teos. Pojan mielestä kaikki musiikki oli liian iloista. 

Tällaiset pienet omat hetket ovat tosi ihania. Viikonloppuna ulkoiltiin Ekan kanssa pitkät lenkit ja sitten löhöiltiin loppupäivän tallenteiden parissa. Mies kävi metsällä ja toinen poika oli töissä. Hän suorittaa tällä hetkellä työharjoitteluaan linja-auton kuljettajan opinnoissa ja pitää työstään kovasti. Työ on ollut pääsääntöisesti tilausajojen ajamista. 

Esikoinen on saanut koulunkäyntinsä taas vauhtiin ja luulin jo yhtenä iltana laittaneeni viestiä väärälle tyypille, kun hän ilmoitti siivoilevansa vähän. Sellaista ihmettä kun ei juuri siinä asunnossa ole nähty. Hiihtolomalla on tarkoitus käydä häntä moikkaamassa. Ehkä sitä alkusyksystä saamme juhlia valmistunutta.

Lenkit Ekan kanssa ovat melkoista extreme-urheilua. Jäiset tiet ja polut ja vauhtia kaverilla kuitenkin melkoisesti. Yllättävän hyvin olen pysynyt pystyssä. Eihän sitä uskalla kaatua, kun joutuu sairaana töihin :). Mukavampi kuitenkin terveenä siellä pöydän ääressä huhkia.

Että tällaiset aatokset näin helmikuun aluksi! Toiset odottavat jo kevättä, mutta minä antaisin mielelläni vielä talvelle tilaisuuden.

sunnuntai, 22. tammikuu 2017

Alkuun on päästy

vuodessa 2017. Vuoden 2016 loppu menikin vauhdilla. Jouluksi lopulta sain siivouksen tehtyä ja kotona asuvan pojan tavarat siirrettyä siihen huoneeseen, josta toinen muutti pois. Isä sai toisen pojan huoneen. Nukkunut hän oli siellä jo pitkään, mutta nyt sinne kannettiin myös hänen tavaroitaan, joita on laatikoissa pitkin asuntoa. Siis erilaisia rakennustarvikkeita ja perhosidontaan liittyviä juttuja. Yksi eteiskäytä saatiin tyhjäksi, kun tietokonepöytä siirrettiin hänelle samoin kuin hylly, jossa on metsästyslehtiä ja kirjoja. Täällä alkaa näyttää ihan mukavalta.

Mehän nukumme eri huoneissa siksi, että minä kuorsaan liikaa ja mies on hyvin herkkäuninen. Näin elämä sujuu ja molemmat saavat nukkua rauhassa.

Jouluksi esikoinenkin tuli taas kotiin ja vietti kanssamme vielä vuodenvaihteen. Seuraavalla viikolla kävimme viemässä hänet takaisin Kajaaniin. 

Joulu meni hienosti. Äiti oli meillä tänä vuonna ja siskon perhe tuli Joulupäiväksi. Joulukirkkoa mietimme, mutta lähikirkon aamumessu olisi alkanut klo 6. Kerta kaikkiaan emme jaksaneet. Olinhan edellisenä iltana vielä valvonut tosi pitkään lahjoja pakaten ja viimeisiä töitä tehden. Onneksi kaikki laatikot ostin myös tänä vuonna tutusta pitopalvelusta. Kotona paistettiin vain kinkku ja tehtiin lintukastike. 

Ekan kanssa vuodenvaihde kului taas ulkona juosten ja raketteja katsellen. Se rakastaa niiden tuoksua ja meteliä. Onneksi keli oli sopiva eikä pakkasta ollut liikaa.

Vuosi on alkanut kiireisenä. Töissä on paljon erilaisia juttuja meneillään ja vähän tämä uusi esimiesasema on ollut itselleni outoa. Kyllä se kuitenkin hyvin on sujunut.

Päivät pitenevät ja saa enemmän aikaan, kun illalla töiden jälkeen on jo vähän valoa.

Toivon kaikille mukavaa talvea. Nauttikaa hyvistä ulkoiluilmoista ja valon lisääntymisestä!

sunnuntai, 22. tammikuu 2017

Vuoden ensimmäinen

Ihastuin tähän Tuulan listaan ja niinpä vuoden ensimmäinen postaukseni kertoo, mitä Viimeksi...

... ilahduin kun yksi pojista kävi matkamessuilla ja on ollut tosi pirteä sen jälkeen.

... nauroin tänään koiran kanssa lenkillä. Aina jotain ihmeellistä tapahtuu, joka naurattaa.

... itkin eilen kun riitelin äidin kanssa puhelimessa. Pahuksen vaihdevuodet!

... suutuin tuossa samaisessa puhelussa. Tuntuu välillä, ettei minun toiveillani ole mitään merkitystä.

... harmistuin yhden pojan työharjoittelun aloituksen kanssa. Hirveää säätöä, samoin kuin työkkärin kanssa.

... häkellyin (minä en juuri taida häkeltyä, kun en muista) 

... kokeilin jotain uutta viime viikonloppuna, kun tein uusia leivonnaisia.

... urheilin tänään kun olin koiran kanssa kunnon lenkillä. Välillä mennään hölkäten, mutta pääasiassa kävellen hyvää vauhtia.

... luin John Grishamin kirjan Kutsu. Hyvää taattua Grishamia.

... söin aamupalan teetä ja juustoleipää.

... herkuttelin eilen sipseillä. Nacho-Jalopeno; hyviä!

... ostin perusruokajuttuja kaupasta. Piti kyllä katsoa itselle myös vaatetta, kun sain lahjakortin joululahjaksi, mutta en syttynyt.

... tapasin entisen työkaverin konsertissa torstaina ja lounaalla perjantaina. Olipa mukavaa!

... päätin, että nyt en anna näiden vaihdevuosien sotkea mun elämääni. Ei vain päätös pitänyt.

... inspiroiduin muiden ihania blogeja lukemalla.