maanantai, 17. huhtikuu 2017

Pääsiäismaanantai

Kohta se on taas tältä vuodelta ohi; pääsiäinen. Eipä ajatuksista huolimatta tullut kotia juuri pääsiäiseen koristeltua. Yksi noita killuu katonrajassa ja siskon tuoma pääsiäiskimppu tuo iloa keittiössä. Lampaan sijaan meillä on syöty hirven paistia ja lohta. Mutta onhan ne pyhät näinkin menneet.

Viime viikko oli lomaa. Maanantaina vierailin entisen työkaverin luona ja samalla olin pojan luona yötä ja kävin siellä siivoamassa kuten äidin kuuluu. Sitten tulimme taas yhdessä tänne. Sisko tuli kylään keskiviikkona ja käytiin yhdessä lounaalla ja sitten Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jossa oli laitettu erilaisia pääsiäisaterioita esille. Oli kiva lukea ja kuulla vanhoista pääsiäisperinteistä niin meillä evankelisluterilaisilla kuin ortodokseilla. Samalla tulivat tutuiksi myös vanhat kansanuskomukset. Instagramissa on lisää kuvia tuosta päivästä. 

P%C3%A4%C3%A4si%C3%A4inen.jpg

Tämä kuva on ompelijan talon eteisestä. Talossa toimi pääsiäismunien maalaaja. Valikoima oli valtava ja munien koristelu todella kaunista. Olikin muutama vuosi kun olin käynyt museossa ja vierailu tuntui todella mukavalta. Omassa kaupungissa on paljon nähtävää, kunhan tulee lähteneeksi liikkeelle.

Kävimme myös huhtikuun alussa kuuntelemassa Turun filharmoonikkojen konsertin, jossa esitettiin 

Aleksandr Skrjabin: Rêverie
Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 7 ”Leningrad

Šostakovitš kirjoitti 7. sinfoniansa Leningradin piirityksen aikana. Huikean suositusta sinfoniasta on sittemmin tullut sodan sorron ja kauhun monumentti ja natsismin- ja militarisminvastaisuuden symboli. Säveltäjän kerrotaan kuvanneen ensimmäisen osan rauhallista jaksoa seuraavasti: ”Ehkä kyse on äidin kyynelistä, tai peräti siitä tunteesta kun suru on niin suurta että kyyneleitä ei enää ole jäljellä.”

Konsertti oli todella vaikuttava ja sali kiitti orkesteria ja kapellimestari Leif Segerstamia seisaaltaan. 

Nyt ei ole sitten kuin neljä päivää töitä ja sen jälkeen on taas lomaviikko. Sillä lomalla on sitten matkailua tiedossa. 

Viime sunnuntaina käytiin myös mökillä vähän haravoimassa. Tosin piha tuntui vielä niin kostealta, ettei haravointia voinut kovin pitkälle jatkaa. Oli kuitenkin ihana käydä jo vähän katsomassa mitä kaikkea on taas tehtävä kunhan kausi kunnolla alkaa.

Hyvää toista pääsiäispäivää kaikille!

tiistai, 28. maaliskuu 2017

Vapaa päivä

Ai miten ihana onkaan joskus viikolla pitää yksittäisiä vapaapäiviä. Tänään heräsin aamulla vasta klo 9, joten selkeästi on nähtävissä etten ole vielä sopeutunut tähän kellojen siirtoon. Se kestää aina useita päiviä. 

Taas on elämä mennyt sellaista vauhtia, että ei meinaa perässä pysyä. Töissä on ollut kiirettä. Viime viikollakin järjestettiin sekä henkilöstökokous, että johtajan kurssijuhla. Molempiin tuli n. 40 henkilöä, joten tilojen ja tarjoilujen järjestäminen vei aikaa. Mutta olihan ne tosi mukavia tilaisuuksia. Kokouksessa muistettiin johtajan viime vuonna ollutta merkkipäivää ja hän oli kovasti otettu tilaisuudesta.

Helmikuussa vietin myös talvilomaviikkoni. Käytiin miehen kanssa kahdestaan siellä pohjoisessa ja kun setä siellä joutui yllättäen sairaalaan kesken lomamme, mies jäi hänen asunnolleen ja kävi katsomassa häntä sairaalassa ja minä vietin sitten pari päivää pojan luona Kajaanissa. Sekä meno- että tulomatkalla oli talven pahimmat kelit. Valtaisat lumisateet ja tuulet, mutta onneksi pääsimme hyvin molempiin suuntiin perille. Oli ihana käydä katsomassa poikaa. Hän oli selkeästi aikuistunut, koska koti oli yllättävän siisti. Eipä tarvinnut kuin pyykit pestä ja kaupassa käydä, muuten saimme vain oleskella. Hänen opintonsa ovat nyt sujuneet hienosti ja on toiveita, että hän valmistuu alkusyksystä. 

Tällä viikolla olisi ammattiliiton ilta huomenna ja perjantaina kokous Helsingissä ja illalla konsertti konserttitalolla. Suoraan Helsingistä konserttiin. Onneksi linja-autoasema ja konserttitalo ovat lähekkäin, niin ehdin kyllä. Piti kyllä pyytää kokouksen aikaistamista, että ehdin sopivasti takaisin tulevaan linja-autoon.

Täällä on kevät jo selkeästi alkanut. Ensimmäiset leskenlehdet kuvasin kaksi viikkoa ja niitä voi ihailla instagramissa nimellä Santrajustiina. Olenkin aivan hurahtanut tuohon kuvaamiseen ja kuvien julkaisuun. Siitä on tullut selkeästi kuvallinen päiväkirjani, kun näita tekstejä ehdin kirjoitella niin harvoin. Viikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen joten lenkkipolut alkavat kuivaa. Eka on kyllä tällä hetkellä tosi likainen, kun kaikkialla on ollut niin kuraista. Pesu vain ei ole vielä kannattanut, kun heti on samanlainen. 

Mökillä kävin jo kerran katsomassa miltä siellä näyttää ja veimme uudet saavit odottamaan kesän sadevesiä. Syksyllä talvi tuli niin nopeasti, että meidän saavimme jäivät vettä täynnä paikoilleen ja ehtivät jäätyä ja hajota. Onneksi uudet saavit sai halvalla. Lumet olivat silloin jo lähes sulaneet, mutta maa oli vielä kovin märkää. Mökin lämpötila oli silloin +3 astetta. Joten lämmitys sisälämmön osalta normaaliin, vie vielä aikaa. Toivottavasti vapun aikaan pääsisi jo ensimmäisiä pihatöitä tekemään.

Huhtikuu tulee olemaan taas lomakuu. Pidän lomaa pääsiäisviikon ja sitten vappuviikkon. Jälkimmäisellä viikolla täytän 50 vuotta ja lähden äitini kanssa juhlistamaan sitä muutaman päivän lomalle Pärnuun hotelliin. Teemme elämämme ensimmäisen äiti-tytär -loman. Äiti täyttää kesällä 70v. Joten jo on aikakin. 

Nyt täytyy katsoa jotain syötävää ja sitten iltapäivällä käymme pojan asunnolla katsomassa postit ja vähän järjestämässä. 

Mukavaa maaliskuun loppua!

tiistai, 14. helmikuu 2017

Ystävänpäivä

Toivotamme Ekan kanssa ihanaa ystävänpäivää kaikille blogitutuille!

Eka%20ja%20nalle.jpg

On hyvä ottaa ystävä kainaloon ja halata välillä kunnolla.

sunnuntai, 12. helmikuu 2017

Sunnuntai 12.2.2017

Minun mammani täyttäisi tänään 100 vuotta. Näitä juhlia ei kuitenkaan juhlita, koska mamman kuolemasta tulee syksyllä jo 36 vuotta. Hän sai aivoverenvuodon, johon menehtyi kohtausta seuraavana aamuna. Hänen kuudes lapsenlapsensa syntyi viikon kuoleman jälkeen. Minä olin mamman kuollessa 14 vuotias, joten ehdin tutustua häneen ja muistan hänet hyvin. Mutta paljonhan minullekin jäi hänestä vielä vieraaksi. Mamma tuli sodan jälkeen Pohjanmaalta Hämeeseen pienen talon emännäksi, synnytti 6 lasta, joista 1 kuoli 2-vuotiaana omalla pihalla jäätyään auton alle. Mamma teki työt navetassa ja pellolla. Ensin oli lehmiä ja myöhemmin sikala. Pappa ajoi maitoa tiloilta meijerille ja teki tietysti myös pelto- ja navettatöitä. Talo rakennettiin sodan jälkeen huonoista materiaaleista ja lasten määrän lisääntyessä taloa kasvatettiin ylös ja sivuille. Koska me asuimme vain 10 kilometrin päässä mammalasta käytiin siellä ainakin kerran viikossa. Isän nuorin veli on minua vain 6 vuotta vanhempi, joten meillä on ollut yhteiset touhut koko lapsuusajan. Hoidossa tai lomalla en juurikaan täällä mammalassa käynyt, koska mammalla ei ollut aikaa lapsille samalla tavalla kuin äidin äidillä, joka oli kotona pienessä omakotitalossa papan kanssa ja ehti olla meidän kanssa täysipäiväisesti. Täällä isän kotona oltiin aina jouluna Joulu- tai Tapaninpäivänä koko suvun voimin. Äitini käy tänään viemässä kynttilän mamman haudalle.

Viikonloppu on mennyt ulkoillessa. Ekan kanssa on tehty molempina päivänä yli tunnin mittaiset aamulenkit, kun kelit ovat mitä mainioimmat. Aurinko paistaa ja pakkasta on vain muutama aste.

Eka on juossut pitkin metsiä ja peltoja kuono maassa.

Olemme lähdössä parin viikon päästä miehen kanssa käymään Kempeleessä ja Kajaanissa ja minä meinaan jättää Ekan kotiin. Saa nähdä maltanko jättää koiran kotiin. Kyllähän pojat sitä hoitaa kotona, mutta viikko ilman koiraa. Huh! Tosin olihan minä syksylläkin niin, kun kävin Kajaanissa.

Katselin myös matkatoimiston sivuja. Olen jo viime vuonna sanonut, että haluan lähteä matkalle äitini kanssa, kun täytän 50 vuotta keväällä. Ensin ajattelimme Roomaa, mutta taloudellinen tilanne ei salli sellaista matkaa ja nyt on ajatuksissa ollut Pärnu. Katselin, joko hotelli- tai kylpylämatkaa. Hotellimatka ei ole paljon edullisempi, koska siihen pitää sitten itse maksaa ruoat. Kylpylämatkaan kuuluu aamiainen ja illallinen sekä 4 hoitoa. Se kuulosti aika ihanalta.

Koska tänään vietetään lukurauha-päivää, ajattelin seuraavaksi lukaista teidän ystävien blogitekstit ja siirtyä sitten tallenteisiin. Käyhän sekin lukemisesta, kun lukee tekstejä? :) Ja on minulla tuolla ihan oikeaa luettavaakin.

Eilinen päivä kuluis Forssassa pojan luona. Hän on saanut aikamoisen flunssan eikä jaksanut lähteä ajelemaan tänne, niin mehän ajoimme kaksosveljen kanssa sitten sinne. Kävin kaupassa, syötiin ja siivoiltiin vähän. Otin pyykit matkaan ja käytiin mummin luona kahvilla. Kotiin ehdittiin saunomaan ja aikaisin unille. Nyt jos laittaisi vielä pyykkikoneen päälle niin olisi taas yksi kotityö pois murheista.

Miehellä on enää viikko töitä entisessä paikassa ja sitten alkavat uudet tuulet. Jännittävää ja mukavaa!

Ohessa vielä kuva Ekasta tämän päivän lenkillä!

EKa12.2..jpg

keskiviikko, 1. helmikuu 2017

Keskiviikko 1.2.2017

Kuten huomaatte, niin minkäänlaista ideaa tai älynväläystä ei käynyt päässä otsikkoa kirjoittaessa. Muutenkin tuntuu pää kyllä jotenkin tyhjältä. 

Tänään alkoi helmikuu. Töissä oli äärettömän kiireinen päivä. Uusi työntekijä, intran päivitystä, koulutussuunnittelua, järjestelmän avausta ja kaikkea muuta. Viimeisenä niittinä kaikille kerrottu videoluento, jota piti päästä itsekin seuraamaan. Hetkessä selvisi, ettei se onnistukaan enää. Koulutustilan koneet oli päivitetty ihan uuteen järjestelmään emmekä me ole itse siinä vielä. Kyllä hävetti, kun ihmisiä odottaa videon päässä eri puolilla maata luennon alkua eikä mitään tapahdu. Mutta tällaisia ne järjestelmät ovat.

Viime viikolla olin kuuntelemassa työterveyslääkärin luentoa siitä, ettei lääkärin kirjoittama sairasloma ole paperi sitä varten, että voi olla pois töistä vaan todistus sairaspäivärahaa varten. Että mä aloin tunnin jälkeen nähdä punaista! Ihmisen kuuluisi hänen mukaansa käydä lääkärissä ja mennä sitten sen jälkeen viemään sairaslomalappu työnantajalle, joka päättää saatko sairastaa kotona vai voidaanko sinulle osoittaa töissä korvaavaa tai kevennettyä työtä, jota teet sairaana. Erityisesti tämä pitää pitää mielessä erilaisten leikkausten jälkeen, joissa lääkärit antavat potilaan työtä tietämättä aina saman verran lomaa. Esim. jalkaleikkauksen jälkeen voit mennä töihin, kun suurin kipu on mennyt ohi ja lääkemäärää on vähennetty. Jos siis teet istumatyötä. Sama koskee käsileikkauksia. Toisella kädellä pystyt tekemään työtä. Surun vuoksi ei voida antaa sairaslomaa, koska se on elämää, ei sairaus. Eri asia on voitko tehdä esim. asiakaspalvelua, jos koko ajan itkettää. Mihin h****tn torppariaikaan olemme palaamassa? Eikö työntekijän oikeuksista ole tapeltu aikoinaan ihan riittävästi, että työntekijän olot ovat edes vähän paremmat? Nytkö meidän on palattava tuohon aikaan takaisin, jotta yrittäjät rikastuvat vielä sairaan työntekijänkin kustannuksella? Tämä ei sovi minun ajatusmaailmaani!

Meidän elämästämme on jostain syystä pikku hiljaa tehty monessa asiassa monin verroin aikaisempaa hankalampaa. Olin juuri hakemassa apteekista kilpirauhasen vajaatoimintaan syötävää hormonia ja nyt kun lääkäri on kirjoittanut reseptiin vuoden annoksen, piti farmaseutin laskea, että paljonko syön lääkettä viikossa kertoa se vuoden päivillä ja laskea sitten kuinka kauan 100 tabletin pakkaus kestää. Jos otan kolmen kuukauden lääkkeet, saan hakea lisää vasta kun kotona on enää jäljellä 3 viikon lääkkeet, kahden kuukauden annoksesta saa olla jäljellä 2 viikon lääkkeet ja kuukauden annoksesta viikon lääkkeet. Eiköhän tämä vielä meillä ns. normimuistisilla keski-ikäisillä toimi, mutta entäs vanhukset? He saattavat käydä harvoin apteekissa ja sitten eivät saa lääkkeitä, jos niitä on liikaa kotona. Voi elämän kevät! 

Sama juttu näiden sairaslomien kanssa. Jos sairasloma kestää yli 90 päivää, pitää 90 päivän kohdalla käydä työterveyslääkärillä pyytämässä lääkärin lausunto siitä, tuleeko ihmisestä vielä työkykyinen.. Mistä ihmeestä sen tietää siinä vaiheessa, jos sairaslomaa on myönnetty jo valmiiksi pidemmäksi ajaksi. No, jotain sen lääkärin on kirjoitettava, sillä muuten potilaan päiväraha loppuu siihen kun todistuksen olisi pitänyt olla Kelassa. Tarkoitus ilmeisesti on hyvissä ajoin alkaa miettiä, pitääkö tehdä jotain kuntoutussuunnitelmaa tms. Mutta kyllä se esim. masennuspotilaan oloa hankaloittaa, ellei tunne itseään vielä lainkaan työkykyiseksi tai pitää pelätä onko lääkäri sitä mieltä, ettei hänestä enää työkykyistä tulekaan. Ota näistä selvä!

No, kaiken tämän kurjuuden keskellä elämässä on ollut hyviäkin hetkiä. Mieheni, joka on sentään 50 + sai uuden työpaikan ja päätti jopa ottaa sen vastaan. Työnkuva muuttuu ihan erilaiseksi ja palkka myös. Työmatka lyhenee päivässä vajaan 100 km, joten sekin tuntuu mukavalta, eikä aamulla tarvitse olla töissä klo 7 eli saa nukkua hieman pidempään. Tätä juhlistettiin perjantaina illalla täytekakulla, vaikka silloin miehellä oli tietysti olo, että tekikö hän oikean ratkaisun. Eihän sitä koskaan tiedä, ellei yritä. 

Olin poikani kanssa perjantaina Turun filharmoonisen orkesterin konsertissa, jossa vihittiin käyttöö orkesterin uusi harppu. Musiikki oli upeaa. Eniten pidin Mozartin konsertosta harpulle, huilulle ja orkesterille. Ihanan iloista ja vauhdikasta. Einojuhani Rautavaaran konsertto harpulle ja jousille oli melko vaikeaselkoinen kuten moni nykysäveltäjän teos. Pojan mielestä kaikki musiikki oli liian iloista. 

Tällaiset pienet omat hetket ovat tosi ihania. Viikonloppuna ulkoiltiin Ekan kanssa pitkät lenkit ja sitten löhöiltiin loppupäivän tallenteiden parissa. Mies kävi metsällä ja toinen poika oli töissä. Hän suorittaa tällä hetkellä työharjoitteluaan linja-auton kuljettajan opinnoissa ja pitää työstään kovasti. Työ on ollut pääsääntöisesti tilausajojen ajamista. 

Esikoinen on saanut koulunkäyntinsä taas vauhtiin ja luulin jo yhtenä iltana laittaneeni viestiä väärälle tyypille, kun hän ilmoitti siivoilevansa vähän. Sellaista ihmettä kun ei juuri siinä asunnossa ole nähty. Hiihtolomalla on tarkoitus käydä häntä moikkaamassa. Ehkä sitä alkusyksystä saamme juhlia valmistunutta.

Lenkit Ekan kanssa ovat melkoista extreme-urheilua. Jäiset tiet ja polut ja vauhtia kaverilla kuitenkin melkoisesti. Yllättävän hyvin olen pysynyt pystyssä. Eihän sitä uskalla kaatua, kun joutuu sairaana töihin :). Mukavampi kuitenkin terveenä siellä pöydän ääressä huhkia.

Että tällaiset aatokset näin helmikuun aluksi! Toiset odottavat jo kevättä, mutta minä antaisin mielelläni vielä talvelle tilaisuuden.