Tai siis perhe, ei äiti. Hyvin on loma alkanut, esikoinen on tulossa laivalla kotiin päin ja nuorimmainen ilmoitti olevansa kaverilla yötä. Keskimmäinen varmasti odottaa, että pääsee isän kanssa iltakävelylle. Tarkoitus on siis ottaa aseet mukaan ja käydä katsomassa onko pupuja tai kettuja näkyvillä.

Kiitos kaikille kommentin jättäjille. Ihana on ollut saada voimatoivotuksia ja tukea. Aamulla laitoin viestiä esikoiselle, että onko hän vielä hengissä ja sain ihan asiallisen ja mukavan vastauksen. Toivottavasti paluumatka on sujunut myös yhtä hyvin ja saan hyväkuntoisen esikoisen kotiin. Onneksi hän on sopinut huomiselle sellaisen tapaamisen, ettei voi olla kovin huonossa kunnossa, niin ehkä ottaminen on ollut vähän rauhallisempaa.

Pidin tänään liikuntatunnin ja kävin jälleen avannossa. Ihanaa! Paikalla oli paljon ulkomaalaisia opiskelijoita ja kyllä heidän veteen menonsa oli hauskaa katseltavaa. Varpaiden koskettaessa vettä, alkoi kirkuminen ja muutama kiipesi saman tien takaisin. Videokamerat ja tavalliset kamerat olivat kovassa käytössä.

Töissä on ollut ihan kivan kiireinen alkuviikko. Töitä riittää varmasti hyvin koko viikoksi ja ensi viikolla onkin sitten kaksi koulutuspäivää Helsingissä. Tietää myös yhtä hotelliyötä, johon voisi sopia tapaamisen lapsuudenystävän kanssa. Tosin olen usein niin väsynyt koulutuspäivän jälkeen, että on ihana mennä eväiden kanssa hotellihuoneeseen ja käydä kylvyssä (jos sellainen ihanuus huoneessa on). Pitää katsoa tunnelmia!

Mutta nyt pitää mennä syömään ja sen jälkeen laittaa pyykit narulle!

Mukavaa viikon jatkoa!