Oikein hauskaa vappua kaikille!

Tässä on taas pari viikkoa hurahtanut ilman merkkiäkään minusta. Nyt täytyy myöntää, etten ole myöskään ehtinyt lueskella blogeja, sillä töissä on alkanut selvästi olla kiireempää. Tosin melkein kaikki järjestämämme koulutukset ovat nyt keväällä ja se teettää paljon töitä myös minulle. Yhdessä koulutuksessa olen mukana ihan suunnitteluvaiheesta saakka. Lisäksi on paljon muuta. Esimerkiksi viikon kuluttua tyky-ryhmämme, johon minut viime vuonna valittiin järjestää nyt ensimmäisen tapahtumansa viikon kuluttua ja on pitänyt tilata ruokia, miettiä aikatauluja, tilata kuljetuksia ja tehdä kutsuja. Lähdemme vaeltamaan Kuhankuonon retkeilyalueelle ja paistamme siellä myös makkaraa. Viikko sitten kävimme siellä kaverin kanssa tutkailemassa reittiä ja testaamassa aikataulun pitävyyttä.  Tulimme siihen tulokseen, että ehkä bussin pitäisi noutaa meidät takaisin vasta tuntia myöhemmin, jotta makkaranpaistolle jää kunnolla aikaa. Eli lisää järjestelyjä.

Kotona elämä on sujunut vähän "jäitä poltellessa". Elämä soljuu normaalilla vauhdilla eteenpäin. Päivät töissä ja koulussa ja illalla ruoanlaittoa, pyykkiä ja muita kotihommia. Myös nyt pyykkikone käy, sillä tällaiset päivät kun pyykit saa ulos pitää käyttää hyväksi. Oli sitten vappu tai ei!

Vanhenin taas vuodella viime lauantaina ja vietin syntymäpäivääni yksin elokuvateatterissa. Olin katsomassa uusimman Vareksen ja tykkäsin kovasti. Antti Reini on aina kuulunut suosikkinäyttelijöihini. Mielestäni hän onnistuu myös Vareksena ihan hyvin. Hän on riittävän eleetön ja jäyhä tuohon rooliin. Ja tässä elokuvassa Vares myös rakastui. Eleettömästi kuten suomalainen mies sen tekee. Mutta kuitenkin erittäin näkyvästi...Sunnuntaina sain sitten syntymäpäivälahjani: uuden polkupyörän. Tosin sen hankinta ei mennyt aivan ajatusteni mukaan, mutta pääasia on, että nyt minulla on uusi hieno naisten polkupyörä. Matala runko ja etukori olivat ne vaatimukset, joita pyörälle asetin. Väri on kaunis valkoinen ja merkki Jupiter. Yksi työpäivä uudella pyörällä on takana ja matkat sujuivat tosi vauhdilla.

Siskoni kävi tuomassa lahjan jo edellisenä lauantaina, kun he tulivat miehensä kanssa laivalta juhlimasta siskon syntymäpäivää. Vaihdoimme Nomination koruihimme laatat. Minä sain laatan, jossa lukee "Happy birthday" (olisin ostanut saman siskolle, jos liikkeessä olisi ollut) ja sisko sai onnenapilan. Onneksi hänen korussaan ei vielä ollut sitä.Joimme siinä samalla sitten syntymäpäiväkahvit, koska siskon perhe ei päässyt varsinaisena juhlapäivänä käymään. Siskolla oli työkiireitä hanurileirin parissa. Äidin piti tulla kylään lauantaina, mutta kun tuo miehen ryökäle meni  hankkimaan kunnon flunssan ja oli sairaslomalla ei äiti uskaltanutkaan tulla kylään. Hänen olisi kurja nyt sairastua, kun ei voisi sitten käydä katsomassa vanhempiaan. Ja mamma on tosi huonossa kunnossa. Kävimme siellä viime sunnuntaina ja mamma oli todella väsynyt koko ajan. Hän kyllä tunnisti meidät ja vähän juttelikin, mutta pääasiassa nukkui. Perjantaina illalla häntä oli taas käytetty poliklinikalla huonon kunnon vuoksi, mutta mitään ei voida tehdä. Lääkäri oli sitä mieltä, että toimimaton maksa ja siitä johtuva myrkkyinen veri ovat kaiken takana. Kurja, että tätä vain kestää niin pitkään. Vaikka luopuminen rakkaasta on tuskaa, mamman kohdalla tuntuisi kyllä olevan helpotus. Hän itsekään ei pidä tilanteestaan ja on välillä todella rauhaton. Ymmärtäähän sen, että ihminen, joka on aina kulkenut, ollut iloinen ja vauhdissa, ei voi ymmärtää, miksi hän ei kykene siihen enää. Ja sivusta katsominen tuntuu pahalta.

Joku ihmetteli kommenteissaan tuossa viime kerralla, että miksi mies ei syönyt paluumatkalla. Todellisuudessa en tiedä, mutta arvata voin. Hän rakastaa minun kiusaamistani ja kun ei silloin heti syöty ensimmäisessä paikassa, hän päätti ettei syö koko matkalla. Saa minulle aikaan äärettömän huonon olon. Tai niin hän luuli. Enää en välitä. Olen päättänyt, että elän tässä suhteessa omaa elämääni ja hän omaansa. Asumme yhdessä niin kauan kuin on tarpeen ja ehkä loppuelämämme, jos en osaa lähteä tästä. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa saan riuhtaistua itseni irti....Mies oli nimittäin sanonut ennen ensimmäistä pysähdystä, että hänellä oli nälkä jo lähtiessä, joten tuskin se siitä mihinkään katosi päivän aikana. Hän vain ei voinut antaa periksi sitä, että ensimmäinen pysähdys meni pieleen, kun ei oltu riittävästi puhuttu mitä jokainen haluaa syödä ja miten jonotetaan. Mutta tällaista meidän elämämme on. Harmittaa vain, että lapset oppivat vähän huonon tavan hoitaa parisuhdetta. Mutta ehkä he haluavat tehdä kaiken toisin kuin kotona ja todella osaavat rakastaa omia puolisoitaan joskus. Rakkautta ainakin minä olen yrittänyt aina meillä näyttää. Olen pitänyt poikia sylissä, halaillut ja suukotellut pienestä pitäen paljon. Ja edelleenkin he tulevat ainakin kerran päivässä äitiään halaamaan. Vaikka riitojen aikana asettuvatkin nykyisin aina isänsä puolelle. Asia josta en pidä. Heidän ei kuulu valita puoltaan vaan olisi parempi, että poistuisivat takavasemmalle ja odottaisivat tilanteen rauhoittumista. Minua vain harmittaa enemmän, kun tunnen jääväni kaikkien jalkoihin niissä tilanteissa. Tosin esikoinen ei osallistu näihin tilanteisiin eikä muutenkaan juuri ole kotona. Viikonloppuna hän kävi kertomassa nähneensä unta, että minä ja hän olimme muuttaneet Vantaalle, kun hän oli päässyt kouluun Helsinkiin. Perheen mustalampaat, kuten me itseämme nimitämme. Herkkikset ja lukuhimoiset äiti ja esikoinen....

No, nyt pyykkikone alkaa tuolla tulla valmiiksi, joten siirryn viemään pyykkejä narulle. Tarkoituksemme on myös lähteä käymään vappuajelulla mökillä, joten ehkä tuon miehenkin olisi syytä heräillä....sohvalta.....kuorsaavan vaimon vieressä ei voi nukkua.