Niin on taas viikko saatu pulkkaan. Miehellä oli keskiviikkona lääkärikäynti ja sairaslomaa tuli vielä kuukausi lisää. Nyt näyttää kuitenkin jo paremmalta. Arvot ovat laskusuunnassa ja ilmeisesti myös tulehdus alkaa hellittää. Vielä lääkitys on kuitenkin korkealla, joten annoksen pieneneminen jännittää. Mutta onneksi nyt työmaalla oltiin sitä mieltä, että häntä odotetaan ja hän saa rauhassa sairastaa. Torstaina hän osallistui koulutuspäivään ja silloin huomasi, ettei hän todellakaan ole työkykyinen. Päivän jälkeen hän oli aivan poikki ja todella huonossa kunnossa. Ilta kuluikin sitten nukkuessa.

Itsellä oli suhteellisen rauhallinen ja mukava työviikko. Kesälomatkin saatiin sovittua, vaikka meinasi kyllä mennä hermot. Olin itse esittänyt ensimmäisenä, että pitäisin lomani heinäkuun lopusta elokuun puoliväliin, koska olisi kiva olla kotona ensimmäiset lasten koulupäivät, vaikka ovatkin jo isoja. No, kaikki muutkin halusivat sitten tuon saman ajan, joten soitin miehelle, että saako hän heinäkuussa edes viikon lomaa, jotta pääsemme pohjoiseen ja kun hän lupasi sen onnistuvan, vahdoin oman toiveeni juhannuksesta neljä viikkoa ja sehän onnistui hyvin. Esimieheni oli kyllä sanonut, että lapsia omaavalla pitäisi olla etusija näissä lomajärjestelyissä ja koska minä olen ainut meidän tiimistä jolla on lapsia, jouduin luovuttamaan kaikkein eniten,joten se siitä etusijasta. Siinä pidin kyllä pääni, että halusin kaikkien muidenkin sitten joustavan jonkin verran eikä kukaan saanut lomaansa täysin toivomilleen viikoille. Kaiken kaikkiaan olen kyllä äärettömän tyytyväinen tilanteeseen. Saan olla lasten kanssa kotona varmasti viimeisen kesän. Ensi vuonna he ovat sen ikäisiä, että ovat toivottavasti jo kaikki kesätöissä. Nyt näyttää siltä, ettei heistä edes vanhin saa töitä. Vähän laiskasti on kyllä hakenutkin.

Viikon liikuntatunnin pidin taas kävelemällä kotiin tiistaina. Tällä hetkellä tulee muuten ulkoiltua tosi vähän, koska mies on kotona ja auto käytössä. Aina vain lähtee autolla liikkeelle. Nyt olen alkanut odottaa pyöräilykelejä ja aika hyvin tiet ovatkin sulaneet. Ehkä jo kuukauden kuluttua saa siirtyä pyöräilemään töihin.

Käsityöt ovat tämän viikon jälleen olleet odotuskannalla. Pitäisi kutoa miehen toinen sukka valmiiksi, mutta taidan ensin kutoa miehen sedälle sukat, koska lähdemme pääsiäiseksi hänen luokseen ja olisi mukava viedä hänelle tuliaisia. Tavallisia sukkia kun ei tosiaan montaa päivää kudo. Parempi vain olisi aloittaa kerrankin ajoissa eikä aina viimeisellä mahdollisella viikolla.

Sitten toukokuun alussa työkaveri täyttää 40 vuotta ja myös hänelle olen ajatellut tehdä sukat. Hän kun pitää villasukista ihan hirveästi eikä kuulemma saa niitä koskaan keneltäkään. Kesäkuussa on toisella työkaverilla 50-vuotispäivä, joten myös hänelle olisi kiva tehdä sukat. Nyt vain voisi kutoa vähän ohuemmasta langasta, jotta ovat kivat kesäaikana.

Esikoisen elämä on aika tavalla rauhoittunut. Myös nyt hän tuli eilen kotiin jo yhdeksältä ja selvänä ja jälleen sai äiti hyppiä riemusta. No, on hän jo kertonut, että kaverilla on pääsiäisenä synttärit, jolloin lähdetään mökille juhlimaan tätä tapausta. Mutta kait sitä aina joskus pitääkin juhlia, kunhan ei ole jokapäiväistä.

Avantouinnit taitavat olla tältä keväältä ohi. Tämä toinen paikka sulkeutui nähdäkseni tällä viikolla ja jotenkin on sellainen olo, etten millään jaksaisi hakea enää uutta paikka ja uusia ihmisiä. Kurjaa, koska toisaalta esimerkiksi tänään olisi tehnyt ihan hirveästi mieli uimaan. Mutta mies lupasi lähteä kävelyttämään minua, kun saa vispipuuron jäähtymään....Ihana tapaus!

Teistä blogituttavista on tullut huomaamatta yllättävän tärkeitä. Olen havainnut sen erityisesti tällä viikolla, kun Intsu kertoi sairaudestaan. On ollut jotenkin ihan äärettömän ahdistava olo ja koko ajan toivoo hänelle kaikkea parasta ja odottaa päivää, että hän pääsee leikkaukseen ja paranemisen alkuun. Intsulla on niin ihana tapa kirjoittaa kauniisti, laittaa kauniita kuvia blogiinsa ja tehdä tosi kauniita käsitöitä. Toivon hänelle kaikkea hyvää!

Samalla tavalla jokainen niistä monista blogituttavista, jotka minun suosikkilistaltani löytyvät, herättää aina uteliaisuutta aamulla töissä, kun listani käyn läpi, että mitä kaikille kuuluu. Jos on useampi päivä sellaisella usein bloggaajalla ettei mitään uutta kuulu, alkaa miettiä mitä on tapahtunut. Jännää miten näin vain kirjoittamalla saa ihmisistä tuttavia. Mutta todella kivaa. Olen näiden bloggaamisvuosieni aikana saanut paljon uusia näkökulmia eri tilanteisiin, saanut tutustua kauniisiin käsitöihin ja leivonnaisiin sekä lukenut erilaisia kirja-, elokuva- ja tv-ohjelma-arvosteluja ja monia matkakertomuksia. Ja paljon olen seurannut sellaisten perheiden elämää, joilla on vielä pieniä lapsia ja muistellut usein, että tuollaista se oli,kun omat olivat pieniä. Koska itse olen masennuksen jälkeen opetellut positiivista elämänasennetta, positiiviset blogit ja kauniit kuvat ovat antaneet minulle todella paljon. Onneksi löysin tämän maailman ja uskalsin liittyä mukaan!

Oikein mukavaa huhtikuuta kaikille!