No niin, taas on mennyt reilu kuukausi eikä tänne ole ilmestynyt tavuakaan. Kummallista, vaikka kuinka ajattelen iltaisin mitä pitäisi kirjoittaa, niin tänne ei ilmesty tekstiä.

Unohdin viimeksi kirjoittaa, että kävin yli kahden vuoden jälkeen ensimmäisen kerran uudella hammaslääkärillä, kun entinen eläköityi. Älyttömän vaikeaa oli tilata sitä aikaa, kun sinne meno on minulle on aivan järkyttävän vaikeaa edelleen. Mutta kun sain ajan tilattua niin kaikki olikin helppoa. Hän oli aivan ihana nainen. Jopa ihanampi kuin edellinen vaikka edellinen oli erikoistunut pelkotiloihin. Se rauhallisuus joka siellä tilassa oli vakuutti minut täysin. Reikiäkään ei löytynyt kuin yksi ja sekin on vanhan paikan korjaus. Reikä näkyi vasta kuvassa. Nyt pitää hetki odottaa, että tili taas sallii tämän käynnin. Pitäisi kyllä nuorinkin käyttää siellä vielä ennen kuin armeija kutsuu, ettei siellä tarvitse mennä jonkun särkytilanteen vuoksi.

Muuten aika on mennyt jälleen vauhdilla. Viikko vietetiin siellä esikoisen luona, kun mies oli metsällä nuorimman pojan kanssa. Oli oikein ihana viikko vaikka Kajaanissa satoikin ensi lumi. Nyt kuukautta aiemmin kuin viime vuonna ja mehän olimme siellä myös silloin. Esikoinen kielsi meitä menemästä kesäkuussa, ettei lumi tule silloin. Nyt se ei pysynyt kuin yhden päivän maassa eikä tiet olleet liukkaita, kun koko ajan oli lämpöä, mutta läheisillä metsäpoluilla lunta oli muutamia senttejä. Onneksi olimme varautuneet siihen.

Sillä matkalla aloitin myös Ken Folletin Maailman vailla loppua. Tosin kirja on välillä tauolla, kun luen uusia lehtiä, mutta nautin siitä kovasti. Esikoinen oli pitänyt asuntonsa tosi siistinä, minulle ei jäänyt kuin pyykin pesua. Vaihdoin hänelle sitten puhtaat lakanat ja pesin edelliset, jotta kotiin ei jäänyt mitään likapyykkiä. Kuljimme Ekan kanssa päiväsä useamman lenkin ja parhaalla kerralla olimme liikkeellä 2 ½ tuntia. Silloin kävimme kiertämässä myös Kajaanin linnan rauniot. Eka oli todellinen rauniokoira kiipeillessään ikkuna-aukoissa ja poluilla. Saalista ei tänä vuonna tullut, mutta lintuja näkyi paljon ja saivat myös ampumista. Oli vain tänä vuonna ohilaukauksia. No, täällä etelässä on tullut jo useampia sorsalintuja, joten joulupata on taattu.

Viime viikonloppuna olin ammattiyhdistyksen seminaarimatkalla Tallinnassa. Lähtö oli perjantaina ja kotona olin lauantaina illalla. Oikein mukava matka ja tutustuin oikein mukavaan Pohjois-Suomalaiseen rouvaan, joka oli huonekaverinani. Kuljimme myös muutoin yhdessä koko matkan. Mitään ostoksia emme tehneet, kun se ei tuntunut tarpeelliselta eikä se ollut taloudellisesti mahdollista.

Uusi matka odottaa viimeisenä viikonloppuna, joten katsotaan sitten jos on varaa paremmin.

Ensi viikko on lomaa keskimmäisellä ja seuraavalla viikolla lomalle tulee esikoinen. Sillä viikolla minulla tosin on yksi Helsingin matka ja yhtenä iltana hienot illalliset täällä kotipaikkakunnalla, kun liittomme viettää juhlavuotta. Ja sitten on se Tallinnan  matka. No, pitää toivoa että esikoinen pääsee tänne jo ensi viikon lopulla.

Keskimmäinen on edelleen työttömänä ja on nyt saanut päätöksen työmarkkinatuestaan. Hän saa sitä puolet maksmimäärästä, kun meillä vanhemmilla on "niin hyvät tulot". Sen kun vain näkisi käytännössä. Tosin se raja on niin alhaalla, että käytännössä vanhempien pitäisi olla eronneita ja toisellakin vain joku osa-aikatyö. Tosin KELAn  kirjeet hämäsivät nuorta totaalisesti. Ensimmäinen päätös oli, että hänelle on myönnetty puolet normaalirahasta, kun emme ole toimittaneet vanhempien tulotietoja. Nyt kun toimitettiin, ilmoitettiin, että uusi päätös on tehty nuoren hyväksi ja päivärahan määrästä on vähennetty puolet, koska vanhemmilla on niin isot tulot. Hän siis saa saman määrän, mutta silti väitetään, että päätös on annettu nuoren eduksi, koska tulot on ilmoitettu. Ei heidän kirjeidensä asiakasystävällisyys ainakaan vielä ole aivan onnistunutta. Minähän olen omassa työssäni ollut samanlaisessa asiakaskirjeiden uudistustyöryhmässä ja uskon kyllä meidän onnistuneen paremmin. Tosin nyt kun pitää säästää, on meidän työryhmämme työ jatkossa vaakalaudalla.

Viime viikolla alkoi talviuinti ja heti silloin olin ensimmäisen kerran uimassa. Tällä viikolla en sitten uskaltanut mennä, kun tuntuu että flunssa pukkaa päälle. Jo Tallinnaan lähtiessä olo oli sellainen, että ihan kunnossa en ole. Eikä hotellin valtava ilmastointi parantanut oloani. Tiistaina kävin lääkärissä ja toisella puolella todettiin poskiontelontulehdus. Olen syönyt siihen nyt lääkekuuria siitä asti. Olo tosin vain huononee. Joka päivä lämpö nousee yli 37, vaikka se on aamulla 36.3.. Luulisin, ettei lämpöä enää nouse, kun kerran syön lääkettäkin. Nyt olen yrittänyt tänään pysyä ihan sisätiloissa, kun eihän se olo lähde paranemaan mikäli juoksen koiran kanssa lenkillä monta kertaa päivässä. Mutta ei ainakaan tänään ole vielä ollut mitään muutosta. Olen jo ajatellut, että jos huomenna ei tapahdu mitään muutosta, on pakko tilata lääkäriaika maanantaille.

Ja tiistaina pitäisi päästä lähtemään vaihteesta Helsinkiin. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Mies on ollut pari päivää vapaalla, kun laitettiin töissä katkennut hammas kuntoon ja sitten hän kävi arvioittamassa auton remonttitarve, kun hän ajoi pari viikkoa sitten jäniksen päälle. Aika kallis korjaus on tulossa, kun nykyisin kaikki osat ovat muovia, jotka eivät kaksista iskua tarvitse, kun vahingot ovat isoja.

Olisi ollut ihana lähteä mökille vielä tänään saunomaan, mutta siellä on nyt sen verran kylmää, ettei tässä kunnossa voinut ajatella sinne lähtöä. Ehkä sitä vielä tänä syksynä sinne pääsee. Nämä pimeät illat mökillä ovat ihan parhaita.

Oikein hyvää lokakuun jatkoa, yritän palailla vähän nopeammin!