Taas on mennyt kuukausi ilman yhtäkään kirjoitusta. Lueskellut olen kyllä blogeja töissä aina aamupalalla, mutta muuten aika ei ole riittänyt tänne blogimaailmaan.

Joulun valmistelut olivat hyvin kiireisiä ja alkavasta talouslamasta johtuen työssäni on riittänyt kiirettä. Koska olen töissä toimistossa, jossa käsitellään paljon insolvenssiasioita, tietää maailman ahdinko meille töitä.

Meillä oli myöskin mammani 85-vuotisjuhlat juuri ennen joulua, joten kahden viimeisen viikon illat kuluivat kaupungilla lahjoja etsien. Kaikki onneksi saivat mieleisiään.

Minä sain uuden puhelimen ja Sinkkuelämää -dvd:n jota olinkin toivonut kovasti. Puhelin on tosi hieno, en tahdo vielä osata sitä edes käyttää. Lapset saivat pelejä, levyjä ja vähän luettavaa.  Äiti vietti aaton kanssamme ja lähti tänään omien vanhempiensa luokse. Sisareni perhe saapuu meille huomenna joulukylään. Kinkkua on vielä vähän ja sorsapaistia sekä kastiketta. Laatikot ovat jo käyneet vähiin, mutta onneksi hekin ovat niitä jo kotonaan syöneet. Tänään aamulla kävimme joulukirkossa äidin kanssa ja oli hienoa kuunnella esikoisen rippipapin pitämä joulusaarna. Kuinka hän kertoi meille, ettei joulua olisi, ellei meillä evankeliumi alkaisi sanoilla "siihen aikaan". Nämä sanat tuovat meille Joulun sanoman ja syyn viettää joulua joka vuosi uudelleen. Kuinka hyvältä se tuntuikaan.

Lasten joulujuhlat olivat hienot ja todistukset upeat. Yläkoululainen sai parhaan todistuksensa ikinä ja muillakin meni hyvin. Äiti saa jälleen olla heistä ylpeä. Lisäksi he käyttäytyivät loman alussa todella hienosti ja pesivät kotona lattioita ja laittoivat joulua, kun me mieheni kanssa olimme vielä töissä.

Miehelläni on töissä kovaa kiirettä, joka tarkoittaa ylityöpäivää myös tulevana lauantaina. Tästä taas on ollut seurauksena se, että fibromyalgia on äitinyt hyvin ärhäkäksi tässä pyhien aikana. Jaloissa ja käsissä on turvotusta ja kovia kipuja. Paras paikka tuntuu olevan vuode.

Toissa lauantaina kävimme mieheni sukulaisilla ja tuttavilla viemässä joululahjoja. Hänen 19-vuotias (juuri täyttänyt) sisarpuolensa odotti vauvaa syntyväksi helmikuussa. Sääliksi kävi. Isä oli häippässyt ja elämä epävarmaa muutenkin. Ja nyt pitää tulla aikuiseksi ja kasvattajaksi. Mutta kyllähän se elämä kouluttaa. Anoppi ei sitten ottanut meitä enää lainkaan vastaan, kun emme olleet heillä ennen klo 16.30. Hän soitti ja ilmoitti menevänsä nukkumaan ja pyysi ettemme mene enää käymään. Tämä oli minulle se viimenen pisara, joka katkaisi kamelin selän. Olen yli 20 vuotta yrittänyt pitää yhteyttä ja käydä heidän luonaan, mutta kun ei kerran kelpaa, niin nyt en enää yritä. Meiltä on kuitenkin matkaa yhteen suuntaan n. 150 km emmekä koko päivänä saaneet matkallamme edes kahvipöytätarjoilua kenenkään luona ruoasta puhumattakaan. Emmekä myöskään saaneet yhtään vastalahjaa. Joten elämä oli pelkkää nautintoa ja antamisen iloa! Riitti minulle, kiitos!

Nyt odotan huomista päivää ja sisareni perhettä ja sitten vielä vapaata viikonloppua ennenkuin taas aloitamme arkisen aherruksen.

Hyvää joulun jatkoa kaikille, jotka täällä käyvät!