Kaikille joulufriikeille tiedoksi; enää 9 kk jouluun!

Siksihän Marianpäivää vietetään,  kun Marialle ilmoitettiin, että hän on raskaana.

Niin se on taas viikko mennyt. Kiireellä ja vauhdilla etenemme kohti maaliskuun loppua. Tällä viikolla oli töistä tykyilta ja kävimme Linnateatterissa katsomassa ihanan Valtteri Roihan esityksen Luolamiehen poika. Kaveri jaksoi kaksi tuntia kertoa miten ihanaa on isyys, mutta miksi sitä varten ei ole minkäänlaisia oppaita. Äiti kasvaa äidiksi odotusaikana, mutta isyyttä ei opeteta missään. Tosihan tuo on. Kyllä isät ovat varmasti aika epätietoisia lapsen syntyessä ja varmasti heidän kestää oppia paljon kauemmin siihen isyyteen kuin äitien äitiyteen. Olemmehan 9 kk kantaneet lasta sydämemme alla ja tunteneet liikkeet ja oppineet nauttimaan tulevasta vauvasta. Elämä on koko 9 kk jo täynnä vauvaa, isälle asia konkretisoituu vasta synnytyksen jälkeen, kun näkee vauvan ensi kertaa. Oma mieheni on sanonut sen olevan vaikuttavimpia hetkiä elämässään, kun hän on leikannut lastemme napanuorat. Silloin hän on konkreettisesti tehnyt yhdestä kaksi ja vauvan on pitänyt alkaa tulla toimeen omillaan. Omat raskausajat ja synnytykset ja ensimmäiset illat kotona vauvan kanssa tulivat kyllä hyvin elävästi mieleen kun Roihaa kuunteli. Ihana ja vaikuttava näytelmä ja silti sai välillä nauraa niin, että poskissa sattui.

Torstaina meillä virastolla oli sitten vieraina ne omat entiset kollegat. Olipa heitä mukava nähdä, mutta ikävä entistä työtä ei tullut yhtään. Tarjosimme heille iltapalana salaattia ja viiniä ja heidän kokouksensa jälkeen esittelin heille koko virastomme. Meillä on vielä muutama tyhjä pöytä ja niissä kollegat näkivät oman nimensä, mutta sorry, yhtään virkaa ei ole tulossa....Minä olen se onnellinen, joka sen paikan sai.

Kotona elämä jatkui entiseen malliin. Mies sairastaa edelleen ja menee keskiviikkona lääkäriin katsomaan mikä on jatkotilanne. Josko pääsisi vaikka töihin. Kurkku tosin turpoaa koko ajan ja olo on välillä todella huono, mutta lieneekö tuo seurausta siitä, kun työkaverit taas jo väläyttelevät sitä siirtokorttiaan. On kuulemma ollut liian kauan pois töistä. Tässä sairaudessa ei saisi tulla stressiä, mutta milläs estät, kun toiset reagoivat noin. Kurjaa!!!

Perjantaina kävimme äidin luona iltakylässä. Vein kirjanpidon ja tilinpäätöksen tarkistukseen ja nyt odotan enää että saamme kokouksen pidettyä. Sitten on taas helpompaa, kun saa vuoden tehdä rauhassa töitä.

Tosin viime viikolla siellä tuli katolta lunta alas sellainen määrä, että toi alas myös lumiesteet. Kattomiehet kävivät sitten seuraavana päivänä putsaamassa toisen talon katon, ettei tule mitään vahinkoa.

Ilta äidin luona oli mukava. Katsoimme tv:tä ja juttelimme. Kudoin samalla alkua äidin nimipäiväsukkiin, jotka ovat siis taas myöhässä, mutta tämän päivän urakoinnilla sain ne myös jo valmiiksi.

Eilen kävin päivällä uimassa. Huomasi, että otsonikato oli tosiasia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kun kävin viisi kertaa vedessä, olin saanut uimapuvun rajat selkääni. Tämän saman asian huomasi pari muuta nuorta naista jo kun menin uimaan. Yleensä rajat eivät tule ihan näin nopeasti, mutta nyt ne ovat tosiasia. Meinasi tulla kyllä paniikki, kun uin monta vetoa laiturilta poispäin ja sitten takaisin päin olikin tosi kova tuuli ja pumppu oli päällä kovalla paineella. Tuntui, ettei laiturille pääse lainkaan, mutta kun rauhoitin itseni ja pistin vähän voimaa vetoihin, pääsin kuin pääsinkin rantaan. Seuraavat kerrat kävin lyhyemmillä lenkeillä. Minä vain todella pidän siitä uimisesta enkä vain kastaudu veteen kuten toiset.

Ilta kuluikin sitten tallenteiden parissa samoin kuin tämä päivä. Samalla tuli tosiaan sitten kudottuakin. Ilma näytti tänäänkin hienolta kun katsoi ikkunasta, mutta oli kovasti tuulista ja toisin paikoin hyvin liukasta, joten en viitsinyt lähteä mihinkään reippailemaan. Perjantaina kun pidin liikuntatunnin niin, että kävelin kotiin ja olin muutaman kerran kaatua oikein kunnolla. Myös tulevalla viikolla pidän liikuntatunnin kotiin kävelyn merkeissä, koska uimakausi tuossa paikassa, jossa olen viimeksi käynyt alkaa olla päättymässä.

Mutta enää ei ole kuin kuukausi siihen kun aukeaa maauimala!

Maanantaina kävin syömässä entisen työkaverin kanssa ja sain häneltä pari kerää lankaa, kun olen luvannut kutoa hänen pikkutytölleen muutamat villasukat ensi syksyksi. Ihanaa, ettei niillä ole mitään kiirettä.

Muutaman koneellisen sain pestyä pyykkiä viikonlopun aikana, mutta pääasiassa tämä on kyllä mennyt hyväntekeväisyydelle. Sellaista sen elämän kuitenkin välillä pitää ollakin.

Ensi viikko näyttää hiljaisemmalta ja se tuntuu välillä ihan mukavalta. Yksi työtoveri menee huomenna olkapääleikkaukseen ja sen vuoksi viime viikolla tehtiin muutama päivä oikein kovasti töitä, ettei jää niin paljon rästiin hänen sairaslomansa aikana. Ihania päiviä, kun ei tarvinnut miettiä, mitä tekisi seuraavaksi. Tosin en ehtinyt lukea blogejakaan kaikkina päivinä, mutta eiköhän sitä taas ehdi.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!