Tosin tänään jo viimeistä iltaa. Huomenna se siippa ajelee esikoisen luota kotiin. Perjantaina aamuyöstä tuo lähti menemään, mutta silloin oli jo toinen armeijapoika lomilla ja toinen lähti takaisin vasta tänään, joten mitään yksinoloa tämä "leskeily" ei ole ollut.

Menossa jo marraskuun puoli väli. Kohta on joulu! Olen sentään saanut siivottua poikien huoneet, joten eiköhän nämä loputkin vielä ennen joulua ennätä. Rauhassa edetään, kuten pomoni sanoo. Tällä viikolla meillä on jo pikkujoulut. Tulevat vähän ajoissa, mutta katselin, että virastolla on kaikilla niin kiirettä, ettei tämän jälkeen saada millään kaikkia paikalle samaan aikaan eikä kokoustilamme ole vapaana. Niinpä menemme tällä viikolla Apocalyptican konserttiin ja sitä ennen illalliselle. Kuulostaa hyvältä, vaikka itse sanonkin. Minä tämän ehdotin ja sain ehdotukseni läpi. Toivottavasti illasta tulee onnistunut.

Viikot ovat edenneet aivan huimaa vauhtia. Pojilla on armeijaa jäljellä 31 päivää. Sitten toinen on rähjännyt siellä vuoden ja toinen puoli vuotta. Onneksi se alkaa olla ohi. Itsellä alkaa nyt olla takki ihan tyhjä, kun koko vuoden on yrittänyt tsempata toista poikaa, että kyllä hän siellä pärjää ja jaksaa. Etuna sentään on ollut kuorma-autokortti ja ammattipätevyys, joka siviilissä maksaisi pitkän pennin tai siis nykyisin sentin.

Ammattiliiton hallituksen touhu meni sitten siihen pisteeseen, että erosin hallituksesta. Jos kerran minun toimintani ei ollut heille mieleen, niin miksi jatkaisin sellaisten ihmisten kanssa toimintaa. Eroilmoituksen jälkeen oma olo on todella helpottunut ja olen alkanut nauttia elämästä. Ei ole sellaisia jatkuvia kokouspaineita. Kerran kuussa Helsinkiin ja kerran kuussa täällä. Se tiesi aina pitkää päivää. Hesan reissuilta paluu oli vasta klo 21 - 22 ja täällä ollessa nyt pääsi seitsemän jälkeen kotiin, mutta siinäkin oli jo päivälle mittaa. Ja Eka parka; joutui olemaan tassut ristissä kotona, kun kukaan ei ehdi pissattamaan. Kyllä elämässä pitää olla joku roti. 

Muutenkin tämä syksy on sellaista uuden opettelemista, kun mieskin on ollut illat kotona. En varmaan siitäkään syystä halua olla nyt iltaisin pois, kun hän taas pari vuotta ehti asua muualla viikot. On ollut kivaa olla yhdessä, mutta kyllä siinä taas oma opetteleminenkin on ollut. 

Sukkapuikot ovat alkaneet heilua. Nyt on kahdet miesten sukat jo saatu valmiiksi ja puikoilla on nyt naisten sukat. Niitä pitää vielä tehdä toiset heti perään, sitten on tämän vuoden pakolliset tehty. Lasten sukkia voisi vielä muutamat tehdä, niin sitten olisi työkavereiden kaikki vauvatkin sukatettu. Ja omat miehet perheessä odottavat myös uusia sukkia. Ei tahdo vain käsi kestää. Olen nyt kaksi kertaa käynyt työfysioterapeutilla. Saan lihasjännitysohjeita kädelle ja niskalle, mutta niskatkin ovat niin jumissa, etten usko siihen, että ne aukeavat ilman hoitoa. Näin kireitä niskoja ei ollut fyssarikaan ennen nähnyt. Lupasin viedä äitini ensi kerralla mukaan, että näkee toiset. Sukuvika tämäkin. Eikä tämä käsi tahdo kestää yhtään tätä kirjoittamista enää töiden jälkeen. Mistä ihmeen syystä kaikki käytettävät kirjaimet koneessa ovat oikealle kädelle? Pahuksen konsonanttivoittoinen kieli.

Pihalla on jo jouluvalot, että Ekalla on vähän valoa kun käy pihakierroksella illalla. Muita valoja en ole vielä laittanut. Etupihan puolelle jääpuikot laitetaan vasta lähempänä joulua. Olohuoneessa ei ole vielä kynttilöitä pöydällä, kun se on vielä siivoamatta. Ehkä ne joulukuun alkuun mennessä siihen tulevat. Ekan puolesta ei ole väliä. Hän ei ole koskaan yrittänyt kynttilöitä ihmetellä lähempää. Tietysti sitä on varottava enemmän kuin ennen koiraa. Häntä tuppaa välillä heilumaan niin, että pöydältä putoavat kaikki tavarat.

Täällä ei ole vielä lunta näkynyt. Kajaani sai ensi lumen viime viikolla ja Taivalkoskelta mies laittoi valokuvia, joissa puut olivat paksun lumen peitossa ja hankea riitti polviin saakka. Kyllä alkoi jo kaivata lunta. Olisi paljon valoisampaa.

Viime viikko oli ihmeellinen surun viikko. Molemmat pojat näkivät painajaisia kuolemasta heti alkuviikosta ja maanantaina saimme heti suruviestin, että äitini setä oli kuollut 86-vuotiaana ja eilen saimme viestin, että äitini eno oli kuollut 94-vuotiaana. Sedän hautajaisiin lähden äidille kuskiksi kahden viikon päästä. Ne ovat tässä lähellä meitä ja on mukava nähdä sitä osaa suvusta. Emme ole olleet kovin paljon tekemisissä, mutta aina isommissa juhlissa on törmäilty. Nykyisin ne törmäilypaikat näyttävät olevan hautajaisia. Tuo äidin enon kuolema oli meille kurja uutinen. Hän asui kanssamme samassa kaupungissa ja olimme paljon tekemissä ihan viime vuosiin saakka. Sen jälkeen kun he alkoivat sairastella emme enää juuri käyneet heillä kylässä, mutta kun eno oli kaatunut ja katkaissut jalkansa, kävin häntä vielä katsomassa sairaalassa. Hieman hankalaa alkoi olla keskustelu, kun hänen kuulonsa huononi nopeasti ja jonkin verran häntä vaivasi myös dementia. Mutta hän oli aivan ihana ihminen. Iloinen ja positiivinen mies. Tykkäsi lapsista ja oli jonkinlainen varapappa myös meidän pojille. Omia lapsenlapsia hänellä ei ollutkaan. Sain hänet vielä myös käymään kanssamme sairaalassa ennen sisarensa kuolemaa, joka oli mammalleni hyvin tärkeä tapaus. Hän oli hyvin läheinen veljensä kanssa. Meillä oli vuosien aikana paljon mukavia yhteisiä hetkiä. Jo lapsena oli aina mahtavaa, kun hän tuli jouluna mammalle kylään ja toi tullessaan hyviä karkkeja. Hän oli nimittäin karkkitehtaalla töissä. Lapsen unelma-ammatissa siis. 

Oikein mukavaa marraskuuta ja talven odotusta kaikille!