Merkitsee toisille kaikkea ja on toisille täysin yhdentekevä. Näin keväällä on ihmisiä, jotka odottavat pihan sulamista, jotta saavat kätensä multaan ja aloittaa uudet istutukset ja harvennukset ja kasvatukset ja mitä kaikkea se sisällään pitääkään.

Minut on 12-vuotiaana todettu allergiseksi heinille ja päivänkakkaralle. Se ehkä on tehnyt sen, etten niin kovasti nauti mistään kukkien kasvatuksesta ja ruohonleikkuusta. Tuoreen ruohon tuoksu on nimittäin ollut minulle se kauhistus, joka sai minut valvomaan yöt aivan tukkoisena ja tuntemaan että tukehdun jos nukahdan. Kesti hetken, ennen kuin tajusimme mistä se johtuu ja ne yöt olivat kaameita.

En voinut koskaan hakea kesätöistä mistään puistosta ja lääkäri kielsi ehdottomasti maatalon emännyyden. Heinätyöt ovat jääneet haaveeksi.

Minusta oli ihan mukava asua kerrostalossa, jossa oli parveke, mutta kyllähän minäkin olen kovasti nauttinut tästä nykyisestä rivitaloasunnostamme, jossa on pieni oma piha. Ruoho kasvaa onneksi huonosti ja pihan takana on metsä, joka vie kaikki ravinteet kukkamailta. Tänä kesänä pihalle pitää rakentaa aitaus Ekalle, jossa se voi olla päivät ja koko pieni alue pitää aidata, että Eka voi hiukan juoksennella myös vapaana.

Ja onhan meillä suvun yhteinen mökki, jossa kesällä käydään. Siellä riittää ruohoa leikattavaksi ja on vähän niitä kukkamaitakin, joita pitää hoitaa. Onneksi pojat hoitavat mielellään ruohonleikkuuta ja ehkä allergia on vuosien mittaan jonkin verran muuttunut. En ole enää huomannut voimakkaita oireita ruohonleikkuun jälkeen. Ja koska mökillä kuluu kesällä kaikki mahdollinen vapaa-aika, on hyvä, ettei kotona ole pihaa hoidettavana. Kaikkea ei ehtisi millään.

Minäkin pidän kukista ja haluaisin istuttaa kukkia ruukkuihin. Siinä sitten tulee taas vastaan raha. Sille on niin monta muutakin paikkaa, että pihakukat tuntuvat usein hieman tarpeettomilta ja turhalta rahanmenolta. Muutaman kukan olen vuosittain kyllä varaston seinällä oleviin purkkeihin istuttanut ja niin varmasti myös tänä vuonna.

Tänään teimme Ekan kanssa taas lenkin Ruissalossa. Nyt siellä oli jo paljon kuivempaa ja niissä märissä paikoissa Eka melkein kävi uimassa.  Oikein mukava päivä on ollut ja tästä on taas hyvä aloittaa uusi viikko.

Mukavaa viikkoa teille kaikille!