Ja olemme viime yönä palanneet normaaliaikaan. Mitä se sitten elämässämme muuttaa? Jos minulta kysytään, niin ei mitään. Turhaa touhua vain aiheuttaa, kun siirrellään kelloja jokaisessa kotona olevassa laitteessa. Digiboksin tallenneosio on aina ihan pihalla tähän aikaan vuodesta ja samoin keväällä. Paitsi, että nyt ymmärsin käydä muuttamassa illalla valmiiksi tuon + tuntiajan, joka kesällä on 3 ja talvella 2. Toivottavasti aamutallenteet onnistuivat, ainakin se siltä näytti.

Jos sitten taas palaisi viikon tapahtumiin tai oikeastaan kahden viikon, kun sai virallisen valitusosion päätökseen. En tiedä mihin viime viikonloppu hävisi, kun en ehtinyt edes päivitellä tänne tapahtumia.

Toissa viikolla keskimmäinen lapsi oli taksvärkkipäivällä kotona ja listan mukaisesti hän oli imuroinut ja siivonnut kotia sovitun mukaisesti. Sen lisäksi hän ilmoitti minulle aamulla leipovansa pullaa ja iltapäivällä sainkin sähköpostiini kuvan upeista korvapuusteista. Oli mukavaa, kun mummi ja sisko lapsineen tulivat kylään ja oli tuoretta pullaa. No, siskon esikoinen ei sitten päässyt laivalle, kun sairastui kovaan kuumeeseen. Muut lähtivät ja esikoinen odotteli täällä meillä isäänsä noutamaaan häntä kotiin.

Minä ja pojat kävimme sitten keskiviikkona Tuurin kyläkaupassa, mutta ei kannata odottaa näkevänsä meitä tv:ssä, sillä kuvaukset on tehty jo aiemmin. Nuorin lapsista sijoitti rippilahjarahojaan ja osti TV:n. Siinä on nyt sitten sellainen HDTV ja kuva pelatessa on parempi kuin normaalitv:ssä.

Perjantai oli jälleen Helsinkipäivä. Kudoin junassa miehen toiseen sukkaan varren ja nyt näyttää se voi vaikka valmistua tänään. Aika mukavasti olen siis ehtinyt tässä nyt puikkoja kilistellä. Tallenteiden katsominen antaa siihen hyvää aikaa.

Lauantaina kävin uimassa ja sunnuntaina tein puutarhahommia. Haravoin pienet piha-alueemme ja leikkasin takapihalla olevan pensasaidan matalaksi. Mietin edelleen, että josko keväällä leikkaisin vielä vähän lisää. Kuitenkin kyseessä on hyvin nopeakasvuinen pensas, joten ehkä yksi kesä menisi matalallakin pensaalla. Kuitenkin aidan takana on heti pieni metsä, joten ei pihaan ihan hyvin näkyisi sittenkään.

Sunnuntaina olimme vielä kylässä kuopuksen kummien luona ja olikin oikein mukava ilta. Heillä oli ihana uusi sinikielinen musta koiranpentu, joka tuli lopulta kaikkien rapsutettavaksi. 

Viime viikolla pidin liikuntatuntini tiistaina ja kävin jälleen uimassa. Vesi on edelleen sellaista n. 10 asteista ja tuntuu mukavalta käydä siellä pulahtelemassa. Tänään olen menossa jälleen.

Tiistaina myös esikoinen päätti keskeyttää koulunkäyntinsä tämän vuoden ajaksi ja sai asialle opettajien tuen. Eli yo-juhlia meillä vietetään vasta kesällä 2012. Kaiken kaikkiaan ratkaisu tuntuu erinomaiselta. Lapsi saa ensi vuonna itselleen paremmat opettajat ja lisäksi hän ehtii tehdä tässä vuoden aikana rauhassa kaikki isot esseet valmiiksi ja saa näin ollen edun muihin ensi vuoden opiskelijoihin. Lisäksi hän saa nyt rauhassa keskittyä teatteriin ja nauttia niistä onnistumisen elämyksistä, joita sieltä saa. Ensi-iltahan on 21.1.2011. Joten kaikki, jotka haluavat nähdä maailman ensimmäisen hevimusikaalin, joka kertoo Turun palosta, nyt ostamaan lippuja. Näytöksiä on vain parin viikon ajan. Lisää tietoa löytyy sivulta www.1827.fi. Ostaessani omia lippujamme kuulin teatterilla, että äidit ovat parasta myyntiväkeä, joten ajattelin kantaa korteni kekoon tällä tavalla.

Hyvin raskas meille oli tuo teinimme päätös ja raskas se oli hänellekin. Mutta kun entinen tyttöystävä ottaa uuden poikaystävän samalta luokalta ja vielä aikana, jolloin oli itse sopinut teinimme kanssa, että ovat nyt mietinnässä kevääseen ja palaavat loppukokeiden jälkeen yhteen, ymmärtää kyllä pojankin tunteita. Sitä äiti ei välttämättä ymmärrä, että sitä murhetta yritettiin sitkeästi hukuttaa pulloon koko tiistai- ja keskiviikon välinen yö. Mutta ehkä se vaati juuri sitä! Nyt ainakin on pysynyt pullonkorkki kiinni ja kaikki kulkeminen on tapahtunut omalla autolla. Hän on myöskin tuntunut paljon rauhallisemmalta päätöksen tehtyään, mutta kertoi kyllä sen johtuvan vain siitä että on täysin lamaantunut ja elämä on ihan mustaa. Millä minä hänet sieltä mustasta valoon vedän??? Kaikkea täällä yritämme ja nyt hän on lisäksi luvannut hakea töitä, jotta saisi vähän omaa rahaa tämän talven aikana. Onneksi kauppojen joulumyynti on alkamassa. Ja onneksi pojalla on lääkärisuhde jo olemassa tuonne psykiatriselle poliklinikalle ja aika maanantaina. Saa siellä purkaa niitä tuntojaan, joita ei halua kotona kertoa.

Raskasta oli myös saada maanantaina hyvän ystävän kirje, jossa hän kertoi sairastumisestaan vakavasti. Omat murheet tuntuivat jälleen kerran pieniltä. Mutta olen ajatuksissani hänen luonaan ja muistan häntä iltarukouksissa. Täytyy vain uskoa, että elämä aina voittaa....

Loppuviikko sujuikin sitten melko rauhallisissa merkeissä. Esikoinen kuljetti meitä kouluun ja kotiin ja kävi iltaisin teatterilla. Eilen osa miehistä oli jälleen metsällä ja minä istuin tv:n ääressä kilistelemässä puikkoja. Varsin vauhdikasta elämä siis on koko ajan.

Tällä viikolla olen lisäksi tutkaillut uusimmat Toivekoti ja Puutarha ja Kaikkien aikojen Joulu -lehdet ja nauttinut kauniista kuvista ja miettinyt ettei jouluun ole enää kahta kuukauttakaan aikaa. Kuitenkin yritän pitää mielessä sen, että vasta ensimmäisenä adventtina avataan ensimmäinen glögipullo ja tehdään ensimmäiset valmistelut joulua varten. Nyt pitäisi mennä kehittämään poikien rippikuvat ja teettää lopultakin ne kiitoskortit. Olisihan se mukava toimittaa ne ennen joulukortteja saajilleen.

Huomenna on heti tiedossa Helsinkipäivä ja perjantaina menen lopultakin konserttiin kuuntelemaan Verdin Requimemin. Edelllistä ajattelemaani konserttia en ehtinyt kuitenkaan kuuntelemaan ja yskäkin on ollut niin hirveä, ettei ole voinut mennä häiritsemään muiden kuuntelunautintoa.

Mukavaa sateista sunnuntaita ja oikein mukavaa alkavaa marraskuuta!