Juhlat lähestyvät ja valmistelut kiihtyvät. Tänään lapsille on ostettu juhlavaatteita ja omani hankin jo eilen. Se kävi yllättävän helposti kun sisko oli makutuomarina. Ja tänään onnistui pukujen osto myös lapsille, toisin kuin eilen. Kutsukorttien materiaalihankinnat sen sijaan olivatkin kovempi pala, mutta saimme nekin hankittua. Hieman liian vähän näin aluksi, mutta haen maanantaina lisää. Lisäksi tulostan kutsutekstit töissä heti maanantaina, jotta saamme ne postiin vielä ajoissa. Eiköhän kaksi viikkoa riitä vieraiden ilmoittautumisajaksi, kun enin osa jo tietää juhliin varautua.

Huomenna piti päästä katsomaan entisen työkaverin pientä poikavauvaa, mutta pikkuinen olikin sairastunut ja joutunut sairaalahoitoon. Toivottavasti paranee nopeasti ja pääsen ihailemaan häntä muutakin kuin äidiltään saamistani kuvista.

Vanha työkaverini kävi kanssani lounaalla maanantaina ja oli niin ihana tavata hänet muutaman kuukauden tauon jälkeen. Huomasin, että olin ikävöinyt häntä enemmän kuin uskalsin itselleni myöntääkään. Onneksi ikävä vanhaan työpaikkaan ei kuitenkaan tullut. Ennemminkin ylpeänä esittelin hänelle meidän hienoja tilojamme, jotka avataan virallisesti ensi torstaina suurelle yleisölle ja kentän väelle. Juhlat tulevat olemaan hienot ainakin ennakkotietojen mukaan.

Tiistaina minut valittiin työssäni hoitamaan myös virastomme ja kentän koulutusasioita. Hienoa saada ihan uusia työkuvioita. Tosin se tietää paljon matkustamista, koska meidän koulutustilamme ovat Helsingissä ja ainakin aluksi haluan käydä kurssien alussa myöskin siellä esittäytymässä ja hoitamassa käytännön järjestelyjä. Ensi tiistaina on ensimmäinen kouluttajien tapaaminen, johon osallistun.

Kahden viikon aikana olen käyttänyt viikon työajastani käymällä aamulla uimassa maauimalassa, joka avattiin toukokuun alussa. Olen kuitenkin ajatellut, että koska hartiana ovat aina jumissa, minun olisi ehkä syytä siirtyä vesijuoksuun. Ehkä jo ensi kerralla uskallan yrittää. Mutta ihanasti tuollainen aamu-uinti virkistää.

Helatorstaina hyvät ystävämme kävivät kylässä. Saimme kirjallisen hääkutsun ja ihailimme perheen uutta vauvaa, 9 kk:n ikäistä koiranpentua, joka viihtyi kaikkien niiden vieressä, jotka jaksoivat sitä rapsuttaa. Ihana pakkaus ja tuli käytyä yhdessä lenkilläkin, että pikkuinen pääsi vähän vilvoittelemaan näiden ihanien lämpimien ilmojen aiheuttamasta kuumuudesta. Meillä sisällä on kuin saunassa.

Tänään kun pääsimme kaupunkikierrokselta pesin kaksi koneellista pyykkiä ja istuin pihalla lukemassa vanhoja lehtiä. Ihanaa! Huomenna ohjelmassa ei oikein muuta olekaan, kuin  pihalla istumista ja elämästä nauttimista. Tuolle vielä tapaamattomalle vauvalle kesken olevaa nuttua voisi myös pihalla yrittää saada edistymään. Iltaisin kun en kerta kaikkiaan ole jaksanut enää kutoa töiden ja ruoan laiton jälkeen. Mutta nyt minulla vielä on aikaa.

Ensi lauantaina on tiedossa Naisten kunto5, johon osallistun äidin ja siskon kanssa. Tarkoituksemme on kävellä 10 km:n lenkki ja ihailla Aurajoen kauniita rantamaisemia. Ja jos kelit sallivat siirrymme kävelyn jälkeen vielä käymään uimassa. Sitten sunnuntaina onkin vuorossa käynti siskon luona lasten syntymäpäiviä juhlistamassa. Kummipoika täyttää 14 vuotta huomenna ja siskon tyttö 12 viikon kuluttua. Lisäksi juhlimme siskon pyöreitä! Joten juhlaa kerrakseen on tiedossa.

Miniäkokelaalla on tiedossa keskiviikkona insinööriajo. Toivottavasti pääsee läpi, jotta pääsemme ensi viikonloppuna kaikki reissuun. Pakko mennä kahdella autolla, muuten emme mahdu kaikki samaan autoon. Ja jos hän saa auton kotoa lainaksi, voi mieheni jäädä jo sunnuntai-iltana kämpilleen ettei tarvitse ajaa montaa matkaa edestakaisin ja kuluttaa turhaan polttoainetta ja rahaa.....

Esikoisella on taas musikaaliviikonloppu ja kyllä päivät ovat tiiviitä ja kovatahtisia. Niin poikki lapsi on kotiin tullessaan.

Mutta nyt siirryn elokuvan pariin! Hyvää viikonloppua!